23. joulukuuta 2014

Joulurauhaa

Tulin eilen Willa Laina Mariaan. Yksi vuoden parhaimpia Deja-vu-hetkiä; tänne olen tullut monta kertaa aina jouluna. Tuskimpa tämäkään on viimeinen kerta.

snow,spruce, lumi, kuusi, abeto, nieve

snow, nieve, abeto, kuusi, lumi, spruce







Täällä on maassa lunta, sisällä lämmintä, syvä hiljaisuus, tuoksuu puuro ja piparit. Christmas mood siirtyy On-asentoon ihan itsestään.


brezo, heather, kanerva
Julistin hetki sitten itselleni joulurauhan. Toivotan sitä myös kaikille blogin lukijoille. Kuten myös Onnellista Uutta Vuotta 2015. Kiva, että olette käyneet täällä. Vielä kivempaa, jos olette viihtyneet. Jatkoa seuraa. Todennäköisesti kuitenkin vasta ensi vuoden puolella, kun taas palaan arjen ja sivistyksen pariin.




Con este post quiero desear Feliz Navidad y Prospero Año Nuevo 2015!

Merry Christmas and Happy New Year 2015 for all the readers of the blog!


16. joulukuuta 2014

Enkelikello

Oma visiittini viikonlopun joulumyyjäisiin oli lyhyt, mutta ytimekäs. Työt kutsuivat tekijäänsä ja siksi pidin kiirettä. Oli monta mielenkiintoista pöytää, joihin olisin halunnut syventyä syvällisemmin; olisin kääntänyt, vääntänyt, tutkinut saumoja, materiaaleja ja löytänyt pätevän syyn, miksi ne lähtevät mukaani. Jos lähtevät.




Tein heräteostoksen. Enkelikellon. Änglaspel. Uudelleen henkiin herätetty 80-luvun metallinen kynttiläteline, jossa roikkui enkeleitä. Siihen mahtui neljä pitkää ja kapeaa kynttilää, joiden liekit saivat enkelit pyörimään, hiljalleen. Ei saanut mennä liian lähelle, etteivät letit syty palamaan. Eikä saa koskea! Katsella sai ja se oli pyöriessään tosi hienoMiten ne enkelit osasivat liikkua?




























Uudessa versiossa enkeleiden tilalla on lumihiutaleita, mutta teline vain yhdelle tuikulle. Mutta edelleen se pyörii, hiljalleen. Käärin sen pakettiin ja vien isoäidille, jolla oli se alkuperäinenkin. Joka aina teki mulle letit.


Enkelikello löytyi Oma Shopin pöydältä, mutta heillä on myös verkkokauppa.

Kivoja juttuja oli myös 1kertaa2 :lla ja Johanna Gullichsenilla. Molemmat suomalaisia, viimeksi mainittu muotoillut kauniita tekstiilejä jo vuosikausia.


*****************************************************************


Myös Kummipoikani saa sen elämyksen, minkä olin luvannut jo syyskuussa. Tai hän saa tietää, mikä se on. Se ei löytynyt Design-torilta, mutta perisuomalaista se on. Ei nyt ehkä ihan alkuperältään, mutta ainakin kotimainen versio. Löytyi sopivasti juuri jouluksi. Elämys koetaan kuitenkin vasta keväällä. Mutta musta tuntuu, että nyt kyllä osuu ja uppoo. Että kannatti odottaa. Että voi aiheuttaa vähän täpinää. Että oon edes vähän swägä, kun semmosen keksin.




12. joulukuuta 2014

Rakas Joulupukki

tänä vuonna toivoisin lahjaksi:

Lämpimät Uhana Design:n legginsit. Aivan välttämättömät melkein koko vuoden fillaroivalle mekkotytölle. 
Coston hatun, sellaisen kun kaikilla muillakin on. Itse tajusin vasta pari viikkoa sitten, että se pukee mua.
Uudet tennarit. Minna Parikat. Ne missä on ne korvat. Aivan megakivat pyöräillessä.
- Ja uudet tyynynpäälliset sohvalle. Saanalta ja Ollilta.


Olen ollut tosi kiltti. Lupaan olla sitä jatkossakin.

Jenni


Tiedän, että tämä menee mainostamisen puolelle, mutta ensi viikonloppuna Pakkahuoneella pidetään perinteinen jouluinen Designtori, joista saa noita munkin toivomia lahjoja ja paljon muuta suomalaista muotoilua. Tapahtuman järjestää Design on Tampere. Suosittelen lämpimästi!



9. joulukuuta 2014

Muistiinpanoja 6.12.2014

Seurasin itsenäisyyspäivän vastaanottoa vain toisella silmällä, joten mitään mittavaa analyysiä en pysty puvuista tekemään. Jos nyt kolme päivää myöhemmin osaan mielessäni yhdistää puvun, sen kantajan ja suunnittelijan, niin näistä pyhistä kolminaisuuksista jäivät parhaiten mieleen Teemu Muurimäki, Outi Les Pyy ja Stella McCartney. Mainitsen tietenkin ensin suunnittelijan, koska hän tekee suurimman työn ja linnan juhlat ovat usein se näytön paikka. Näiden kantajina toimivat Jaana Pelkonen, Satu Taiveaho ja Elina Kiikko. Kyseiset ladyt on useina vuosina rankattu illan kuningattariksi tai ainakin juhlien "Top 10 -listoille". Eikä suotta! Kauniita olivat nytkin, vaikka suuri WOoooW!-elämys jäi kokematta. 

Näissä kolmessa kokonaisuudessa on yksi yhtenäinen piirre, joka osoittautuu eri tavalla, mutta jota suuresti arvostan: kierrätys. Teemu Muurimäki on alunperin suunnitellut puvun Suomen Eurovision laulukilpailuihin 2007, mutta hyvän designin ja  ajattomuutensa ansiosta on puku kuin uusi vielä vuonna 2014. Outi Les Pyy taas käytti luomuksessaan kahvikapseleita, joista syntyi melkoinen polemiikki jo ennen juhlia. Oli sitten keskustelu positiivistä tai negatiivista, on se useimmiten aina kotiinpäin. Stella McCartneyn puku ei ollut kierrätetty, mutta suunnittelija itse on aina tuonut selvästi esille eettiset ja ekologiset kantansa. McCartneyn pukuja näkee Suomessa melko harvoin ja ehkä myös siksi se kiinnitti huomioni. Yksi suosikkisuunnittelijoistani kun on.  
      
Näiden lisäksi linnassa oli muutama muukin kaunis puku, mutta suunnittelijaa ei mainittu tai se ei ollut tunnettu ja siksi nimi ei jäänyt mieleen. (Vielä vähemmän, kun seuraa lähetystä vain yhdellä silmällä.) Parhaimmista varmasti kuullaan vielä. Tosin aika monta pukua saa tehdä, monta kertaa tulla mainituksi ja nousta lehtien etusivulle, että suunnittelija muistetaan linnan juhlista. Paljon kovaa duunia, kärsivällisyyttä. Kyseenalaistan joskus suunnittelijoille tuikitarpeellista näkyvyyttä. Sitähän juuri tarvitaan, mutta mistä sitä saa parhaiten?   

Aamuiset ajatukseni vallanneet puvut näkyvät täällätäällä ja täällä

On mulla näissä linnan juhlissa myös yksi jokavuotinen kestosuosikki; gTie:n solmiot ja asusteet. Olen tykännyt Jenni Ahtiaisen käden jäljestä aina. Jo ihan siitä ensimmäisestä pitsisestä, joka nähtiin Ville Valon kaulassa itsenäisyyspäivän vastaanotolla joitakin vuosia sitten. Ahtiainen onnistuu solmioillaan mennen tullen ja työ on aina tehty rakkaudella. Con amor. Con puro amor.

En tunne Jenniä millään tavalla, mutta somessa seuranneena pidän hänen tavastaan luottaa intuitioon ja fiilikseen. Hänen töissään on jotakin rosoista, mikä tekee niistä kauniita. Ja inspiroivia!


Iskee fiilis, että pitää itsekin alkaa luoda jotain.


Myös video, missä solmitaan skraga, on hieno:







      


6. joulukuuta 2014

Valon hetkiä

Kulunut viikko on ollut syksyni synkimpiä. Muutaman haikean uutisen lisäksi päivittäiset pimeän yliannostukset painavat kehossa ja valottomuus tekee hieman hulluksi. Jopa minut, vaikka rakastan hämärää ja vaikka vanhemmiten olen alkanut ihastella myös marraskuun harmaita sävyjä. Mutta rajansa kaikella. Onneksi ollaan loppusuoralla!

Mutta löytyi hetki valoakin.



Oman olohuoneeni ikkunasta...  


























Jonkun toisen olohuoneista...



Täysikuusta kaupungin yllä...




Ja Itsenäisyyspäivän ilotulituksesta. Maailman kaikkeuden turhinta mutta myös tarpeellisinta hömppää!
















Viikko sitten Suomesta tuli askeleen tasa-arvoisempi uuden avioliittolain myötä. Toinen mielenkiintoinen ja piristävä uutinen oli tämä. Yhä useammat suomalaiset tekstiilivalmistajat siirtävät tuotantonsa Eurooppaan. Lähemmäksi. Jo oli aikakin. Olen jo vuosia pyrkinyt välttämään Made in China- tai Muu Kauko-idän maa- etiketillä varustettuja vaatteita. Omatunto kun on ollut niin niitä vastaan. Lähinnä siksi, että tuotantoprosessi jää pimeän peittoon ja eettisyydestä ei aina ole takeita. Tosi jees, jos markkinoille saadaan Euroopassa valmistettuja vaihtoehtoja. 


27. marraskuuta 2014

La Nueva Licorería - Christmas Edition

Täällä blogien ihmeellisessä maailmassa, juuri tämän syksyn aikana joka toinen seuraamani bloggari näytti muuttavan syksyn satonsa likööriksi. Lämpenin näihin likööriohje-postauksiin hitaasti, mutta näköjään sitäkin varmemmin, koska nyt vähän harmittaa, että kaikki poimimani viinimarjat ja mustikat päätyivät pakastimeen ennen kuin sisäinen liköörinkeittäjäni astui esiin. 

Mietin asiaa vielä uudestaan poimittuani puolukoita, mutta jostain syystä puolukkalikööri jo sanana särähti korvaani karvaalta, vanhanaikaiselta, tyylittömältä ja kornilta. Jotenkin niin epätrendikkäältä. Ensi vuonna olen kenties päässyt jo tämän ennakkoluuloni yli ja minulla on oma puolukkalikööritila Willa Laina Mariassa sekä pieni likööripuoti. Järjestän myös erilaisia liköörinmaistajaisia ja siihen liittyvää oheistoimintaa kuten liköörikonvehtien valmistuskursseja ja likööripullonpuhallus- ja koristelutekniikkakursseja. Laina Marian kunniaksi valmistaisin lakkalikööriä:



                        Licor de Mora Artica 
                               de la
                         Reina Laina Maria 

                    Vintage Reserva 2015.



Nään jo sieluni silmin pullon etiketin! Espanjaksi tietenkin, koska siitä tulee vientituote. Kuningatar Laina Maria oli tietämättään kylän ehkä paras likööriasiantuntija. Eritoten sen lakkaliköörin.



Asiaan! Liköörinvalmistus jäi kuitenkin sen verran kaivelemaan, että pienen etsinnän jälkeen löysinkin reseptin, johon marjojen sijaan laitetaan kuivahedelmiä ja sesonkimausteita ja saadaan joululikööri. 

Menee näin:

100 g kuivattuja aprikooseja
100 g kuivattuja taateleita
125 g kuivattuja luumuja


Voi käyttää mitä vaan kuivattuja tai tuoreita hedelmiä, mutta kuitenkin niin, että luumuja on vähän enemmän kuin muita hedelmiä. 

½ rkl vaniljasokeria
puolikas kanelitanko
muutama tähtianis
3 mausteneilikkaa
3 kokonaista maustepippuria
1 maustemitallinen kardemumman siemeniä
70 cl vodkaa (tai kossua)
2 dl kandisokeria tai kidesokeria

Laita tölkkiin hedelmät sekä puolet alkoholista. Sulje tölkki ja anna seistä huoneenlämmössä 2-3 vuorokautta välillä hölskyttäen. 

Tarkista välillä, että kaikki hedelmät peittyvät alkoholiin, koska varsinkin kuivattuna niillä on tapana turvota.
Siivilöi hedelmät nesteestä. Puristele eritoten luumut, koska ne imevät runsaasti nestettä. Lisää tölkkiin loput vodkasta sekä sokeri ja mausteet. Anna seistä neljä viikkoa.
Siivilöi mausteet pois, pullota neste ja säilytä jouluun asti.
  































Minulla ei ole aavistustakaan mitä tästä tulee. Lisäksi tein tämän aika viime tipassa, koska tätä olisi tarkoitus maistella jouluna. 


To be continued....

Alkuperäinen resepti täältä.  

24. marraskuuta 2014

Hurahduksia

Tunnen piston sydämessäni, sillä Kummipoikani ei ole vieläkään saanut elämystään, vaikka synttäreistä on jo aikaa. Uskon kuitenkin, että hyvää kannattaa odottaa. Oikeanlainen tapahtuma oikeaan aikaan löytyy kyllä.


moro sky bar, tampere











 


Sen sijaan Kummitytön kanssa elämysten etsintä on huomattavasti helpompaa. Emme olleet edes suunnitelleet lähtevämme hakemaan mitään ihmeellistä, tavallinen lauantai oli vaan oikein mukava. Turismia kotikulmilla.

Päivä alkoi brunssilla Klubilla, jonka ainoa miinus oli lämpimien ruokien kasvisvaihtoehto. Sitä vaihtoehtoa kun ei ollut. Koska kaikkea muuta oli riittävästi, unohdin huomaamattani koko jutun.

                                                                    
moro sky bar, tampere










                                                                     
Kiersimme yhden jos toisenkin kirppiksen sekä Second hand storen. Emme jättäneet väliin myöskään Omb:tä emmekä Supermukavaa. Kahden viimeksi mainitun jälkeen halusin palata vuosia taaksepäin, aikoihin juuri ennen joulua, jolloin kirjoitin joulupukille lahjatoiveet. Aikaan, jolloin ne kaikki toteutuivat. Tänä vuonna Joulupukki täyttäisi säkin Suomalaisella muotoilulla. Omb:stä minulle kelpaisi lähes kaikki. 

                                                                  
moro sky bar, tampere





                                                              
Lopuksi päätettiin ihmetellä kaupungin uusin nähtävyys ja noustiin Moro Sky Bariin. Uutuudenhohteensa myötä kymmenet muutkin olivat saaneet saman idean. Tunnelmankohottajana ryysis ei useinkaan ole se parhain. Ikkunapaikat jäivät saamatta. Terassi oli suljettu, ettei kukaan hyppäisi toista kertaa. 

Muuten maisemien puolesta näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka. Kesällä voisi olla mukavaa istuskella terassilla hyvässä seurassa, kun juomien hinnatkin oltiin jätetty sinne alemmille tasoille.

                                                  
moro sky bar, tampere



Päivän mittaan keskustelimme töistä, opiskeluista, harrasteista, kulttuurista, tulevaisuudensuunnitelmista, Espanjan matkailusta, Willa Laina Marian vuosikymmenien saatossa syntyneestä sisustuksesta, Tinder-applikaation toimivuudesta ja turhuudesta sekä metsuriseksuaaleista. Päätimme, että seuraava matkakohteemme olisi Berliini. Pitkä viikonloppu, ehkä. Keväällä. Jos ei muuta, niin ainakin kävisimme Helmut Newtonin museossa. Hurahdimme molemmat lopullisesti häneen viimeisellä Tukholman reissulla reilu vuosi sitten, kun kävimme katsomassa herran aikaansaannoksia Fotografiska- museossa. Helmutista ei voi koskaan saada tarpeekseen. 



helmut newton

helmut newton

helmut newton








   

Helmutkin olisi hurahtanut meihin, jos eläisi. Ainakin Kummityttöön, josta on kasvanut kaunis, oman tiensä kulkija. 


Helmut Newtonin kuvat täältä.


18. marraskuuta 2014

Kookosmaidossa

Innostuin ostamaan chian siemeniä. Ne kun nyt ovat sitä kuuminta hottia. Ovat kai olleet jo hetken aikaa, mutta en ole kovin innokas juoksemaan pää kolmantena jalkana trendien perässä. Trendikäs kun on harvoin tyylikäs. Mutta tunnustan, että joitakin trendejä joskus hieman sivusilmäilen.










Ensimmäinen maistelu oli juuri sellainen kuin trendit yleensä, täysin mauton ja ei ainakaan mun juttu! Maidossa turvotetut siemenet muistuttivat lähinnä sammakonkutua tai isorakeista, geelimäistä kuorintavoidetta ja maistuivat... 
Ei miltään. Ei yhtään miltään!

Geeliä tosin voi käyttää vaikka rahkan, puuron tai smoothien sekaan.



Tähän asti paras, yksinkertaisin ja helpoin resepti löytyi Chococili-blogista(Seuraamieni ruokablogien listaykkönen tällä hetkellä!) Siemenet liotetaan kookosmaidossa ja lisätään vähän ananasta. Maistuu ihan kesälle tai Karibialle. Iholle voi nousta kaukokaipuu.                                                               
Jos nousee ihan sietämätön kesän- tai Karibiankaipuu, niin hetki Celian kanssa saattaa helpottaa. Hän on yhtä eksoottinen kuin chian siemenet tai Karibia. Celia on vähän kuin kookosmaitoa korville. Tai kropalle.








Esta negrita no pasa de moda!

Kuvat kesäretkiltä 2014.

8. marraskuuta 2014

Valoa vastarannalla


Jos kesäiltaisin Näsijärvi on akvarellia, samettia ja elämä muutenkin taivaanrannanmaalaamista, syksyllä samasta paikasta saa kaiken irti parhaiten niin yksinkertaisella asialla kuin juoksulenkki. Nyt syksyn mittaan olen alkanut iltaisin tehdä paluuta rannalle unohtaakseni kaiken mahdollisen maailman turhuuden ja stressin. Ja taatakseni itselleni kunnon yöunet. Kun pääsee vauhtiin, on vain minä, askeleet ja totaalinen flow. Voisin juosta Tulimaahan asti.







                                                             Opettelin juoksemaan asuessani Hampurissa. Elbe -joen ranta oli ideaalinen aloituspaikka tälle harrastukselle ja alkuvaiheessa elämä siellä sen verran vierasta, että oli oikea hetki aloittaa myös uusi aktiviteetti. Ja koska Elbe -joen rannalla juokseminen näytti olevan monen muunkin intohimo, päätin itsekin kokeilla. Saksalaismiehet juoksivat pitkin harppauksin, pitkiä kun ovat ja aina, aina hymyillen :) :) :) :) Satoi tai paistoi, saksalainen juoksee ja hymyilee.



  
Tunnustan, että kadehdin aamulenkkeilijöitä. Olen aamuihminen, mutta herättyäni niin laiska, etten jaksa kiskoa varusteita ylle ja raahautua ulos, saati juosta. Kuvittelen, että aamulenkkeilijät kokevat jotain, mihin en itse pääse iltaisin.


                                                             
Juoksen aina yksin, mieluiten lähellä rantaa ja hämärässä. Rakastan veteen heijastuvia kaupungin valoja. Selvin merkki kesän lopullisesta katoamisesta ovat Pispalan harjun valot. Mitä lyhyemmäksi päivät käyvät, sitä kirkkaampana loistaa vastaranta. Vesi on mustaa, aallot agressiviisempiä, mutta juoksemiselle tämä on ehdottomasti vuoden paras aika. Ei haittaa vaikka viima käy kasvoille. Jos sade iskee, yritän muistaa hymyillä.





























Kirjoitin tämän hetkeä ennen ensilunta, 
kuvat syys-lokakuulta 2014.




1. marraskuuta 2014

Koukussa

Löysin Instagramista ihanan inspiroivan, virkkaukselle omistautuneen puolalaisen taiteilijan. En tiedä, miten tunnettu tapaus on kyseessä, mutta en ole itse törmännyt häneen aikaisemmin. Olek NYC- merkin takaa toimiva Agata Oleksiak pystyy näköjään virkkaamaan kirjaimellisesti mitä vaan. Sivuilta löytyy ihan käsittämättömiä juttuja, kuten ostoskärryjä, viinirypäleitä, puunrunkoja. Jos menee liian utopistiseksi, niin vilkaise video tästä.


Tälläisissä tapauksissa en voi ihailematta toisen intohimoa ja hulluutta luoda kokonainen (virkattu) maailma. Itselleni ainakin tällä hetkellä erittäin tarpeellinen esimerkki, kun yritän kuunnella sydämen ja intohimon ääntä. Haluan itsekin luoda kokonaisen maailman. 


Kaunein näistä on mielestäni kultainen merenneidon luuranko. Jostain syystä lämpenin muutenkin näille pääkalloille. Olen jo vuosikausia halunnut kotiini jonkinlaiset koristepääkallot, jotka saisi nostaa esille kuolleiden päivänä, el dia de los muertos,  eli siis tänään ja huomenna. Virkatut sellaiset voisivat olla aika symppis vaihtoehto. Olen vuosien saatossa tutustunut enemmän ja enemmän meksikolaisiin ihmisiin ja kulttuuriin ja heidän myötä pääkallot ovat myös muuttuneet samaa rataa hellyyttävimmäksi ja herttaisemmiksi. Vuosi sitten ihastelin pääkalloleivoksia eräässä meksikolaisravintolassa. 


Mutta olen pahasti myöhässä. Tosin jos aloitan nyt, ensi vuonna minulla on pääkalloja. Virkattuja, leivottuja, puisia, lasisia.  Mitä ikinä keksin! 


Virkkaamisen taidon olen saanut verenperintönä, kuten neulomisenkin. Se ei kuitenkaan koskaan ole ollut niin suuri intohimo kuin puikoilla näpertely. Ehkä siksi, että se on hitaampaa. Virkattu pinta on aina myös käsintehdyn näköinen, mikä omaa silmääni jossakin vaiheessa häiritsi. Mutta koukku ja lanka  ovat aina satunnaisesti mukavaa seuraa, varsinkin nyt kun illat ovat pitkiä ja pimeitä ja villa parasta päällepantavaa.








  
Jos ei jaksa aloittaa pääkalloa, aina voi jatkaa näitä ikuisuus-projekteja. Päätellä lankoja, virkata uuden ympyrän, kiinnittää se toisen ympyrän viereen.

Ja sama uudestaan. 

Kunnes se löytää oikean mittansa, niin että siihen voi kääriytyä, siitä voi tehdä kotiin kokolattiamaton, tai sillä voi peittää kerrostalon julkisivun... Ihan mitä vaan!