23. lokakuuta 2014

Lokakuun uutta mustaa

Uudistin garderopini rekkiä ja hyllyjä mustalla ja muutamalla harmaan sävyllä. En ollut suunnitellut asiaa sen tarkemmin; onni vain sattui olemaan matkassa piipahtaessani muutamassa vanhan tavaran putiikissa. Katsastin kaksi itselleni uutta kirpputoria, jotka varmaankin ovat olleet olemassa vuosikausia, mutta en ole ehtinyt / viitsinyt tehdä niihin lähempää tuttavuutta. Lempikirppis Fida kun on ollut mukavasti kotimatkan varrella ja tarjonnut loistavia vaihtoehtoja milloin mihinkin tarpeeseen tai tarpeettomuuteen.

  


Musta wintageleninki, lapussa lukee Joutsela ja made in Finland. Materiaalista päätellen valmistunut 60-70 -luvulla ja kestää ikuisesti. Kangas on muovimaista polyesteriä, ei nyt maailman miellyttävin matsku, mutta toimii. Tulikohan putiikinpitäjä Joutsela ajatelleeksi tuolloin, että leninki pelastaa ainakin yhdet synttärit ja pikkujoulut vielä vuonna 2014?
(Leninki löytyi keskustan Fidasta)





Neuleita. Nämä eivät tähän aikaan vuodesta vaadi selittelyjä. Alin ja ylin kelpaavat sellaisenaan. Keskimmäisiin käytetään vähän saksia ja ompelukonetta.
(Nämä tarttuivat mukaan Puutarhakadun pelastusarmeijan puodista)















Musta, ehkä 60-luvun meikkilaukku. Tälläisen olen aina halunnut, ja mikä parasta löysin puhtaan ja käyttämättömän version. Sisältä syntisen punaista satiinia ja peilikin ehjä, jos tarvii vaikka ottaa selfie. Odottelee vielä uutta käyttötarkoitusta, saattaa aloittaa viran ompelutarvikkeiden säilyttäjänä. Löytyi täältä

Huom! Kyseinen kirpputori on melkoinen kaaos, mutta jos onnistut löytämään ovelta polun alakerran rappusille asti, kannattaa siinä vaiheessa kiertää molemmat kaksi kerrosta. 




Musta nahka. Black leather. Piél negro. Suurista suurin kiusaukseni. En pysty vastustamaan nahkaa. En koskaan. Aina on hyvä syy ostaa nahkavaate. Silloinkin kun se ei mahdu päälle tai se on malliltaan so last season. Aina siitä voi tehdä jotakin uutta. Nahka kestää ja paranee vanhetessaan. Tälläkään kertaa näiden hankkimiseen ei ollut pätevää syytä. Pukukopissa keksin 100 selitystä, miksi ne lähtevät mukaani. Yksi niistä oli lokakuu, October ja ne tunnetut festit. 





Kuvat muokattu WSCO cam -App:illa. Kun sen nyt kerran olen ladannut. 

15. lokakuuta 2014

Terapiaa










































Tein pikaisen visiitin Willa Laina Mariaan. Sain väriterapiaa, äidin laittamia herkkuja ja F/W 2014- DIY-malliston by Minä itse.




























           
                                                   
Uinuin kissa kainalossa, päivällä vanha Singer lauloi Kansanradion tahdissa. Perheen ollessa paikalla, on parempi olla esittämättä toiveita radiokanavan suhteen, sama kuin seinille puhuisi. Kun olin pieni, sunnuntaisin Willa Laina Mariassa kuunneltiin Sävellahjaa. Saattoi olla, että joku tuttu sai onnittelut radiossa. Ja biisin lahjaksi. Muut saivat haasteen tulla mukaan; viidellä markalla, kahvipaketin hinnalla, milloin milläkin. Muistan vieläkin toimittajan verkkaisen äänen, monotoniset onnittelut. Ja tietenkin lättyjen tuoksun keittiöstä.




Sattumoisin nyt oli myös Kuningatar Laina Marian syntymäpäivä. Kaksi vuotta sitten, 12. lokakuuta, hän oli täällä viimeistä kertaa. Nyt hän on tuuli, auringon säde pilven takaa. Mutta täällä hän on. 






10. lokakuuta 2014

Café a la Boliviana

Oleillessani elokuussa Willa Laina Mariassa tein epämääräisen listan asioista, joita tekisin syksyn aikana. Oikeastaan listoja syntyi kaksi ja otsikoikseen ne saivat: 1. Tekemisiä ja tavoitteita sekä 2. Turha ja toimimaton. Ensimmäinen lista sisälsi nimensä mukaisesti To do -asioita pitkällä ja lyhyellä tähtäimellä. Toiseen listaan olin koonnut turhia esineitä ja kotiin kertynyttä krääsää sekä myös turhiksi käyneitä omia tapojani ja toimiani, jotka eivät ole tuottaneet tulosta ja joista olisi parempi päästä eroon tai kokeilla jotakin muuta. Esineitä ja krääsää olen kantanut kierrätyspisteisiin ja pinttyneet, turhat toimeni olen yrittänyt uudistaa. 

Elämästäni poistuviin tavaroihin oli päätynyt Espanjan ajoilta mukaani tarttunut kahvinkeitin. Muistaakseni se on jäänyt eräältä kämppikseltäni / ystävältäni, jonka kanssa asuin useamman vuoden. Molemmat heistä, niin ystävä kuin myös Cafetera ovat Bolivialaisia. Ystävä lähti jo aikoja sitten rapakon tuolle puolen ja kahvinkeitin kulkeutui mukanani Suomeen ja on lojunut kaapissani vuosikausia kayttämättömänä. Pääasiassa siksi, että en osaa käyttää sitä, vaikka eräs bolivialainen Doña Doris on minulle joskus sen käytön opettanut.  

Juuri sen käyttämättömyyden vuoksi olin päättänyt luopua tästä vekottimesta. Kassi, johon sen pakkasin odotteli lopullista täyttöä vaatehuoneessa. Aina astuessani sinne, pannu mulkoili minua kassin pohjalta. 












































Jokin muutti mieleni, sulatti sydämeni. En minä tästä voisi sittenkään luopua. Ihan kuin pannun mukana veisin kiertoon kaikki ne Bolivialaiset ystävät jotka sain, joita on ollut elämässäni paljon ja joiden kanssa olen viettänyt unohtumattomia hetkiä, käynyt pitkiä keskusteluja elämästä, kokenut kolhuja ja eksynyt Madridin sivukujille. Ja eritoten kaikki ne kiireettömät sunnuntait, kun suuntasimme La Latinaan para tomar unas cañas. Yksille.

Hih! Yksille ;) 










Jos en kerran osaa käyttää tätä Cafeterana, toimikoon sitten maljakkona. Toimikoon maitokannuna. Toimikoon säilyttimenä. Tai olkoon toimimaton. Mutta täällä pysyt!



Este post está dedicada a mis queridos amigos Bolivianos: Christian, Carolina, Ana Carola, Christopher, Malí, Patricia y Rodrigo. Siempre en mi corazón. 

3. lokakuuta 2014

Universumi sisälläni

Päivä päättyy paremmin, kun saa istua valmiiksi katettuun pöytään ja kun tiedossa on jotakin epätavanomaista iltapalaa. Ruokahalua lisää matka, joka on pelkkää ylämäkeä Pispalan harjun toiselle puolen. 













































A la mejicana. Paitsi, että toinen täytteistä oli perisuomalainen lohi, mutta a la mejicana.

Tortillanlitistäjä (en kysynyt laitteen virallista nimeä) oli varsin hurmaava. Rautainen, painava, käytännöllinen, erittäin tarpeellinen ja selvästi yhtä aito ja alkuperäinen kuin sen omistajakin. Haluaisin samanlaisen, vaikka tiedän, että en koskaan käyttäisi sitä.    


Tarttuessani hetkeen ja tortillaan, unohdin kameran ja kuvia täytetyistä tortilloista ei ole. Muutenkaan kuvat eivät tee oikeutta ruoalle, koska tallentajana toimi puhelin. 
Pero que rico!


Illan aikana nousi esille eräs espanjankielinen viisaus: "Cada persona es un mundo." Suomennettuna: "Jokainen ihminen on maailma." 

Ystäväni esitti toisenlaisen teorian:
"Jokainen ihminen ei ole ainoastaan maailma. Jokainen ihminen on universumi. Toiveineen, mietteineen, ajatuksineen, suruineen, tavoitteineen, unelmineen. Universumi, jota kukaan toinen ei tule koskaan täysin ymmärtämään." 
    








































Lähtiessäni yö oli kirpeä kuin karpalo. Vastanautittu kaakao lämmitti vatsaani. Ylläni aukeni universumi tähtineen. Pispalanharjua noustessani tuntui, että kiipeän Venukseen asti. 
Conssit jäisivät tästä päivästä lähtien ansaitulle talvilevolle ja pipo saa luvan olla vakituinen kassinvaltaaja seuraavat kuusi kuukautta. 

1. lokakuuta 2014

Etsinnässä elämys

Ei ehkä maailman yksinkertaisin asia löytää lahjaa pojalle, jonka mielestä IN ovat Scania, JVG, Valepa, Angry Birds, Puma ja nuorisotalo Pilvi. Tai ehkä olivat. 13-vuotiaan sielunelämän tulkinta ei ole vahvoja puoliani. Vielä vaikeampaa on se, että pysyisin aina mukana näissä sielunelämän käänteissä. 
                                                        

Olen vakaasti päättänyt, että annan hänelle lahjaksi vain elämyksiä ja kokemuksia, koska materiaa on kenellä tahansa tässä maassa ihan tarpeeksi. Kaunis ajatus nämä elämykset, mutta yllättävän hankalaa toteuttaa. Varsinkin nyt, kun tämä pieni poika on virallisesti teini-ikäinen. Helpompaa oli kymmenen vuotta sitten, kun elämykseksi riitti päivä Seikkailusaari Väskissä tai Puuhamaassa. Lisäksi epäilen suuresti, olenko ollenkaan kummitädiksi tarpeeksi swägä, että mun kanssa voisi minnekkään ylipäätään lähteä?







Tarpeeksi swägä en ollut ainakaan siihen, että saisin postata hänestä blogiin kuvien kera.




Lahjani on avoin lippu itse valitsemaan elämykseen. Nähtäväksi jää, mistä itseni ja Kummipojan sitten löydän. Elämyksen lisäksi vien hänet jonakin päivänä myös vanhalle tulitikkutehtaalle.



Graffitikuvat Lapintieltä, kotimatkan varrelta. Koska ne tekevät tunnelinrakennustyömaasta asteen kauniimman. Ja koska Kummipoikakin tykkäsi.