27. marraskuuta 2014

La Nueva Licorería - Christmas Edition

Täällä blogien ihmeellisessä maailmassa, juuri tämän syksyn aikana joka toinen seuraamani bloggari näytti muuttavan syksyn satonsa likööriksi. Lämpenin näihin likööriohje-postauksiin hitaasti, mutta näköjään sitäkin varmemmin, koska nyt vähän harmittaa, että kaikki poimimani viinimarjat ja mustikat päätyivät pakastimeen ennen kuin sisäinen liköörinkeittäjäni astui esiin. 

Mietin asiaa vielä uudestaan poimittuani puolukoita, mutta jostain syystä puolukkalikööri jo sanana särähti korvaani karvaalta, vanhanaikaiselta, tyylittömältä ja kornilta. Jotenkin niin epätrendikkäältä. Ensi vuonna olen kenties päässyt jo tämän ennakkoluuloni yli ja minulla on oma puolukkalikööritila Willa Laina Mariassa sekä pieni likööripuoti. Järjestän myös erilaisia liköörinmaistajaisia ja siihen liittyvää oheistoimintaa kuten liköörikonvehtien valmistuskursseja ja likööripullonpuhallus- ja koristelutekniikkakursseja. Laina Marian kunniaksi valmistaisin lakkalikööriä:



                        Licor de Mora Artica 
                               de la
                         Reina Laina Maria 

                    Vintage Reserva 2015.



Nään jo sieluni silmin pullon etiketin! Espanjaksi tietenkin, koska siitä tulee vientituote. Kuningatar Laina Maria oli tietämättään kylän ehkä paras likööriasiantuntija. Eritoten sen lakkaliköörin.



Asiaan! Liköörinvalmistus jäi kuitenkin sen verran kaivelemaan, että pienen etsinnän jälkeen löysinkin reseptin, johon marjojen sijaan laitetaan kuivahedelmiä ja sesonkimausteita ja saadaan joululikööri. 

Menee näin:

100 g kuivattuja aprikooseja
100 g kuivattuja taateleita
125 g kuivattuja luumuja


Voi käyttää mitä vaan kuivattuja tai tuoreita hedelmiä, mutta kuitenkin niin, että luumuja on vähän enemmän kuin muita hedelmiä. 

½ rkl vaniljasokeria
puolikas kanelitanko
muutama tähtianis
3 mausteneilikkaa
3 kokonaista maustepippuria
1 maustemitallinen kardemumman siemeniä
70 cl vodkaa (tai kossua)
2 dl kandisokeria tai kidesokeria

Laita tölkkiin hedelmät sekä puolet alkoholista. Sulje tölkki ja anna seistä huoneenlämmössä 2-3 vuorokautta välillä hölskyttäen. 

Tarkista välillä, että kaikki hedelmät peittyvät alkoholiin, koska varsinkin kuivattuna niillä on tapana turvota.
Siivilöi hedelmät nesteestä. Puristele eritoten luumut, koska ne imevät runsaasti nestettä. Lisää tölkkiin loput vodkasta sekä sokeri ja mausteet. Anna seistä neljä viikkoa.
Siivilöi mausteet pois, pullota neste ja säilytä jouluun asti.
  































Minulla ei ole aavistustakaan mitä tästä tulee. Lisäksi tein tämän aika viime tipassa, koska tätä olisi tarkoitus maistella jouluna. 


To be continued....

Alkuperäinen resepti täältä.  

24. marraskuuta 2014

Hurahduksia

Tunnen piston sydämessäni, sillä Kummipoikani ei ole vieläkään saanut elämystään, vaikka synttäreistä on jo aikaa. Uskon kuitenkin, että hyvää kannattaa odottaa. Oikeanlainen tapahtuma oikeaan aikaan löytyy kyllä.


moro sky bar, tampere











 


Sen sijaan Kummitytön kanssa elämysten etsintä on huomattavasti helpompaa. Emme olleet edes suunnitelleet lähtevämme hakemaan mitään ihmeellistä, tavallinen lauantai oli vaan oikein mukava. Turismia kotikulmilla.

Päivä alkoi brunssilla Klubilla, jonka ainoa miinus oli lämpimien ruokien kasvisvaihtoehto. Sitä vaihtoehtoa kun ei ollut. Koska kaikkea muuta oli riittävästi, unohdin huomaamattani koko jutun.

                                                                    
moro sky bar, tampere










                                                                     
Kiersimme yhden jos toisenkin kirppiksen sekä Second hand storen. Emme jättäneet väliin myöskään Omb:tä emmekä Supermukavaa. Kahden viimeksi mainitun jälkeen halusin palata vuosia taaksepäin, aikoihin juuri ennen joulua, jolloin kirjoitin joulupukille lahjatoiveet. Aikaan, jolloin ne kaikki toteutuivat. Tänä vuonna Joulupukki täyttäisi säkin Suomalaisella muotoilulla. Omb:stä minulle kelpaisi lähes kaikki. 

                                                                  
moro sky bar, tampere





                                                              
Lopuksi päätettiin ihmetellä kaupungin uusin nähtävyys ja noustiin Moro Sky Bariin. Uutuudenhohteensa myötä kymmenet muutkin olivat saaneet saman idean. Tunnelmankohottajana ryysis ei useinkaan ole se parhain. Ikkunapaikat jäivät saamatta. Terassi oli suljettu, ettei kukaan hyppäisi toista kertaa. 

Muuten maisemien puolesta näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka. Kesällä voisi olla mukavaa istuskella terassilla hyvässä seurassa, kun juomien hinnatkin oltiin jätetty sinne alemmille tasoille.

                                                  
moro sky bar, tampere



Päivän mittaan keskustelimme töistä, opiskeluista, harrasteista, kulttuurista, tulevaisuudensuunnitelmista, Espanjan matkailusta, Willa Laina Marian vuosikymmenien saatossa syntyneestä sisustuksesta, Tinder-applikaation toimivuudesta ja turhuudesta sekä metsuriseksuaaleista. Päätimme, että seuraava matkakohteemme olisi Berliini. Pitkä viikonloppu, ehkä. Keväällä. Jos ei muuta, niin ainakin kävisimme Helmut Newtonin museossa. Hurahdimme molemmat lopullisesti häneen viimeisellä Tukholman reissulla reilu vuosi sitten, kun kävimme katsomassa herran aikaansaannoksia Fotografiska- museossa. Helmutista ei voi koskaan saada tarpeekseen. 



helmut newton

helmut newton

helmut newton








   

Helmutkin olisi hurahtanut meihin, jos eläisi. Ainakin Kummityttöön, josta on kasvanut kaunis, oman tiensä kulkija. 


Helmut Newtonin kuvat täältä.


18. marraskuuta 2014

Kookosmaidossa

Innostuin ostamaan chian siemeniä. Ne kun nyt ovat sitä kuuminta hottia. Ovat kai olleet jo hetken aikaa, mutta en ole kovin innokas juoksemaan pää kolmantena jalkana trendien perässä. Trendikäs kun on harvoin tyylikäs. Mutta tunnustan, että joitakin trendejä joskus hieman sivusilmäilen.










Ensimmäinen maistelu oli juuri sellainen kuin trendit yleensä, täysin mauton ja ei ainakaan mun juttu! Maidossa turvotetut siemenet muistuttivat lähinnä sammakonkutua tai isorakeista, geelimäistä kuorintavoidetta ja maistuivat... 
Ei miltään. Ei yhtään miltään!

Geeliä tosin voi käyttää vaikka rahkan, puuron tai smoothien sekaan.



Tähän asti paras, yksinkertaisin ja helpoin resepti löytyi Chococili-blogista(Seuraamieni ruokablogien listaykkönen tällä hetkellä!) Siemenet liotetaan kookosmaidossa ja lisätään vähän ananasta. Maistuu ihan kesälle tai Karibialle. Iholle voi nousta kaukokaipuu.                                                               
Jos nousee ihan sietämätön kesän- tai Karibiankaipuu, niin hetki Celian kanssa saattaa helpottaa. Hän on yhtä eksoottinen kuin chian siemenet tai Karibia. Celia on vähän kuin kookosmaitoa korville. Tai kropalle.








Esta negrita no pasa de moda!

Kuvat kesäretkiltä 2014.

8. marraskuuta 2014

Valoa vastarannalla


Jos kesäiltaisin Näsijärvi on akvarellia, samettia ja elämä muutenkin taivaanrannanmaalaamista, syksyllä samasta paikasta saa kaiken irti parhaiten niin yksinkertaisella asialla kuin juoksulenkki. Nyt syksyn mittaan olen alkanut iltaisin tehdä paluuta rannalle unohtaakseni kaiken mahdollisen maailman turhuuden ja stressin. Ja taatakseni itselleni kunnon yöunet. Kun pääsee vauhtiin, on vain minä, askeleet ja totaalinen flow. Voisin juosta Tulimaahan asti.







                                                             Opettelin juoksemaan asuessani Hampurissa. Elbe -joen ranta oli ideaalinen aloituspaikka tälle harrastukselle ja alkuvaiheessa elämä siellä sen verran vierasta, että oli oikea hetki aloittaa myös uusi aktiviteetti. Ja koska Elbe -joen rannalla juokseminen näytti olevan monen muunkin intohimo, päätin itsekin kokeilla. Saksalaismiehet juoksivat pitkin harppauksin, pitkiä kun ovat ja aina, aina hymyillen :) :) :) :) Satoi tai paistoi, saksalainen juoksee ja hymyilee.



  
Tunnustan, että kadehdin aamulenkkeilijöitä. Olen aamuihminen, mutta herättyäni niin laiska, etten jaksa kiskoa varusteita ylle ja raahautua ulos, saati juosta. Kuvittelen, että aamulenkkeilijät kokevat jotain, mihin en itse pääse iltaisin.


                                                             
Juoksen aina yksin, mieluiten lähellä rantaa ja hämärässä. Rakastan veteen heijastuvia kaupungin valoja. Selvin merkki kesän lopullisesta katoamisesta ovat Pispalan harjun valot. Mitä lyhyemmäksi päivät käyvät, sitä kirkkaampana loistaa vastaranta. Vesi on mustaa, aallot agressiviisempiä, mutta juoksemiselle tämä on ehdottomasti vuoden paras aika. Ei haittaa vaikka viima käy kasvoille. Jos sade iskee, yritän muistaa hymyillä.





























Kirjoitin tämän hetkeä ennen ensilunta, 
kuvat syys-lokakuulta 2014.




1. marraskuuta 2014

Koukussa

Löysin Instagramista ihanan inspiroivan, virkkaukselle omistautuneen puolalaisen taiteilijan. En tiedä, miten tunnettu tapaus on kyseessä, mutta en ole itse törmännyt häneen aikaisemmin. Olek NYC- merkin takaa toimiva Agata Oleksiak pystyy näköjään virkkaamaan kirjaimellisesti mitä vaan. Sivuilta löytyy ihan käsittämättömiä juttuja, kuten ostoskärryjä, viinirypäleitä, puunrunkoja. Jos menee liian utopistiseksi, niin vilkaise video tästä.


Tälläisissä tapauksissa en voi ihailematta toisen intohimoa ja hulluutta luoda kokonainen (virkattu) maailma. Itselleni ainakin tällä hetkellä erittäin tarpeellinen esimerkki, kun yritän kuunnella sydämen ja intohimon ääntä. Haluan itsekin luoda kokonaisen maailman. 


Kaunein näistä on mielestäni kultainen merenneidon luuranko. Jostain syystä lämpenin muutenkin näille pääkalloille. Olen jo vuosikausia halunnut kotiini jonkinlaiset koristepääkallot, jotka saisi nostaa esille kuolleiden päivänä, el dia de los muertos,  eli siis tänään ja huomenna. Virkatut sellaiset voisivat olla aika symppis vaihtoehto. Olen vuosien saatossa tutustunut enemmän ja enemmän meksikolaisiin ihmisiin ja kulttuuriin ja heidän myötä pääkallot ovat myös muuttuneet samaa rataa hellyyttävimmäksi ja herttaisemmiksi. Vuosi sitten ihastelin pääkalloleivoksia eräässä meksikolaisravintolassa. 


Mutta olen pahasti myöhässä. Tosin jos aloitan nyt, ensi vuonna minulla on pääkalloja. Virkattuja, leivottuja, puisia, lasisia.  Mitä ikinä keksin! 


Virkkaamisen taidon olen saanut verenperintönä, kuten neulomisenkin. Se ei kuitenkaan koskaan ole ollut niin suuri intohimo kuin puikoilla näpertely. Ehkä siksi, että se on hitaampaa. Virkattu pinta on aina myös käsintehdyn näköinen, mikä omaa silmääni jossakin vaiheessa häiritsi. Mutta koukku ja lanka  ovat aina satunnaisesti mukavaa seuraa, varsinkin nyt kun illat ovat pitkiä ja pimeitä ja villa parasta päällepantavaa.








  
Jos ei jaksa aloittaa pääkalloa, aina voi jatkaa näitä ikuisuus-projekteja. Päätellä lankoja, virkata uuden ympyrän, kiinnittää se toisen ympyrän viereen.

Ja sama uudestaan. 

Kunnes se löytää oikean mittansa, niin että siihen voi kääriytyä, siitä voi tehdä kotiin kokolattiamaton, tai sillä voi peittää kerrostalon julkisivun... Ihan mitä vaan!