30. huhtikuuta 2015

Piano ja paljetit

Olen viime aikoina muistellut lapsuuden musiikkiharrastusta lämmöllä. Nostalginen fiilis jatkuu edelleen, kun paikkaansa etsivä paljettipaita on edelleen puettuna torson päällä. Olen nimennyt paidan Liviaksi, koska se tuo aina mieleeni ensimmäisen soitonopettajani, Aaronin pianokoulun kirjan ja rivin mustia ja valkoisia koskettimia. Livia oli unkarilainen ja hän antoi soittotunteja kotonaan. Hän oli aina tyylikäs ja hänellä oli sisälläkin korkokengät, paljon koruja ja tukka aseteltu Elnett-lakalla. Kylän tärkeissä tapahtumissa hän esiintyi itse.


Paljettipaita on muutaman vuoden takainen kirppislöytö, jonka tuunasin käyttökelpoiseksi. Olen varma, että Livialla oli vastaavanlainen jossakin konsertissa. Tai jos ei ollut, hän oli kylässä ainoa, jolla sellainen olisi voinut olla ja joka olisi osannut kantaa sen tyylikkäästi.



Alkuperäisessä mallissa etu- ja takakappale oli leikattu kolmion muotoon, niin että vyötärö ja lantionkaari jäi näkyviin. Kasaria karmeimmasta päästä! Onneksi paidassa oli tarpeeksi materiaalia, niin että se oli helppo korjata tavallisen paidan malliseksi. Kun kerran kuosi on jo noin koreaa, on ihan turhaa laittaa malliin mitään ylimääräisiä leikkauksia tai muotoja.



Suunnittelin pukeutuvani tähän edes kerran juhlaviikoillani. 20 alaosaa kokeiltuani totesin paidan olevan liian jouluinen. Tähtikuvio ei taivu kevät / kesäkuosiksi. Lisäksi malli on hieman raskas ja paljetteja on paljon, mikä tekee siitä talvisen. Paita on kuitenkin sellaisenaan toimiva, joten ei ole mitään syytä lähteä sitä keventämäänkään.


  
Livia jää odottamaan oikeaa hetkeä. Elämäni ensimmäisen kerran tiedän vapunaattona, mitä laitan päälleni seuraavissa pikkujouluissa.



Virkistävää Vappua!

28. huhtikuuta 2015

Avokado-rucolapiiras

Tein juhlaviikkojen ensimmäisiin bileisiin elämäni ensimmäisen, suolaisen raakakakun. Kieltämättä hieman jännitti, koska en ollut ennen moista kokeillut. Uskalsin kuitenkin ryhtyä asiaan, koska raaka-aineet ja ohje olivat sen verran yksinkertaisia, että ihan täysin metsään ei niiden kanssa voi mennä. Lisäksi olin varma, että vieraani ovat sen verran ennakkoluulottomia, että kakku tuskin jää syömättä. Ennakkoluulottomia tai nälkäisiä. Tai sitten se hyvä omatunto. Näitä raakakakkuja kun voi syödä reilusti laskematta kaloreita tai pelkäämättä vehnä- tai sokeriähkyä. Oli miten vaan, kakku teki kauppansa ja useampi kyseli ohjeen perään, joten tässä se tulee.




























Pohja:
- 1 dl manteleita
- 1 dl cashewpähkinöitä
- 1,5 dl auringonkukan siemeniä
- 1/2 dl siemenien liotusvettä
- 2 rkl kookosöljyä
- 1 tl meiramia
- suolaa ja pippuria

Laita mantelit, pähkinät ja siemenet likoamaan vähintään pariksi tunniksi. Huuhtele. Lämmitä uuni 40 asteiseksi. Sekoita kaikki raaka-aineet massaksi tehosekoittimella tai monitoimikoneella. Pohja maistuu hauskemmalta, jos jätät sattumia pohjan rakenteeseen.
Vuoraa piirakkavuoka leivinpaperilla ja painele massa vuokaan kostutetuin sormin. Laita uuniin 40 asteeseen pariksi tunniksi. 
Jätä uunin luukku raolleen, laita väliin esim. puinen lasta.


avocado-rucolapiiras, marimekko, sääpäiväkirja, raakakakku, suolainen, raakaleivonta


Täyte:
- 3 pehmeää avokadoa
- 1 dl cashewpähkinöitä
- 2 rkl kookosöljyä
- 1 sitruunan mehu
- 4 dl rucolasalaattia
- suolaa ja mustapippuria
- koristeeksi: mantelilastuja, basilikaa


Sekoita täyte tasaiseksi massaksi monitoimikoneessa tai tehosekoittimella. Lusikoi täyte pohjan päälle ja tasoita veteen kastetulla lastalla. Laita kylmään ainakin pariksi tunniksi. Koristele ennen tarjoilua mantelilastuilla ja basilikalla. Leikkaa vedellä kostutetulla veitsellä. 

Vink, vink! Rukolan tilalla voi käyttää myös pinaattia tai lehtikaalia.


avocado-rucolapiiras, marimekko, kirppu, sääpäiväkirja,raakakakku, suolainen, raakaleivonta
Maku on hieman eksoottinen, mutta jos tykkää avokadosta ja rucolasta, niin kyllä maistuu. Koostumus jäi ainakin omassa versiossani hieman löysäksi, johtuen ehkä siitä että lisäsin sekä pohjaan että täytteeseen enemmän nestettä. Tämä siksi, että omassa käytössäni olevalla tehosekoittimella ei tehot ihan riittäneet pyörittämään pähkinämassaa. Täytynee siis panostaa tehokkaampaan sekoittimeen, koska intoa näiden raakakakkujen tekemiseen riittää. 


Resepti on suora kopio paikallislehti Tamperelaisesta. Tarkemmin etsiessä löytyi myös suora linkki.  

26. huhtikuuta 2015

Elämys Isossa salissa

Erään hauskan miehen kiertue osui sopivasti juhlaviikoilleni. En olisi yksin mennyt, mutta sain onneksi mukaani parhaan mahdollisen A-luokan seuralaisen, ainokaisen 13 -vuotiaan Kummipoikani. Tämä oli nyt se elämys, jota pähkäilin pitkään, jonka vuoksi menetin lähes yöunet ja josta tännekin jo kerran purin ajatuksiani.

Tampere-talo, lasikatto, Sami Hedberg 365,


Kyseessä oli Sami Hedbergin 365 10-vuotisjuhlakiertue, jolla mies myös tavoittelee jonkinlaista maailmanennätystä. Ennätys menee rikki, kun vähintään satapäistä yleisöä on nauratettu 200 kertaa. Vielä on jäljellä... no, monta.

Tulin esityksen aikana miettineeksi, että onkohan se miten raskasta vetää kolmekin showta illan aikana, mitäköhän läppää se heittää asiakkaistaan tauolla takahuoneessa ja onkohan se kotona tylsä tosikko... 

Sami hedberg 365, tampere-talo, Tampere

Sami Hedberg 365, Tampere-talo, tampere


Oma korsi on nyt kannettu kekoon ja kyllä se kannatti. Olin itse hieman ennakkoluuloinen; että mitä jos ei naurata, että onkohan tää vähän kaupallista, että mitä jos se toistaa vanhoja tarinoita, että jos Kummipoika ei tykkää ja ilmoittaa ensimmäisen puolituntisen jälkeen, että ihan tylsää, että lähdetään pois. 

Tampere-talo

Onneksi olin ennakkoluulojeni kanssa väärässä. Pahasti. Show tempaisi mukaansa heti alkumetreiltä, koomikko otti myös yleisön messiin ja sitten nauratti. Lähes kaksi tuntia nauratti. Sellainen poskilihastreeni. Onneksi shown jälkeen Kummipoikakin totesi, että "oli se hyvä!". Älkää kysykö, mitä Sami jutteli ja mikä nauratti. Ei näitä osaa kukaan kertoa, pointti on juuri se, että pitää itse nähdä. Menkää katsomaan, ehkä vielä on jossakin paikkoja vapaana.


Erityiskiitos koomikolle siitä, että osa näytöksistä on sallittu myös alle 18 vuotiaille! Tätä harva Samin kollega on ottanut huomioon, kun tässä taas pohdin seuraavaa elämystä. 




Tampere-talo viettää tänä vuonna 25-vuotissynttäreitään. Tapahtumia on näin ollen on muutama muukin. Päivitys on paikallaan itsellenikin.

Yli kaksikymmentä vuotta sitten kävin Tampere-talossa vähän väliä, koska soitin itse pianoa Pirkanmaan musiikkiopistossa. Opetukseen kuuluivat myös klassisen musiikin konsertit, joissa piti vierailla ja sitten käynneistä sai pisteitä. Tampere-talon konsertit olivat parhaita; suuri sali, suuri orkesteri, pehmeät penkit, klassinen musiikki, joka täytti salin lisäksi koko sielun ja ruumiin. Ystävä tuli välillä mukaani. Päästiin junalla ihan viereen ja junalla pois. Joskus konserttien jälkeen jäätiin hengaamaan kaupungille, koska useimmiten nämä konsertit olivat perjantaisin. Oltiin nuoria ja kauniita, ilman huolta huomisesta.

Oi suruton nuoruus!



Ja mitä elämyksiin tulee, en ole unohtanut Tulitikkutehdasta, jota pähkäilin viime kerralla. Viime aikoina se on ollut taas tapetilla, kun suunnitellaan kaupunkikuvaa. Tähän retkeen yhdistettynä se oli kuitenkin aivan liian kaukana, kaupungin toisella puolella. Mutta ehkä seuraavalla kerralla. Tikkutehtaan läheisyydessä olisi myös Vaakon nakki ja Rajaportin sauna...


Kaksi alinta kuvaa tekstiilitaiteilija Anu Raudin Kuvakudoksia -näyttelystä, joka on esillä Tampere-talon Talvipuutarhassa 4.5.2015 asti.

23. huhtikuuta 2015

Juhlahumua



Blogin puolella on ollut hiljaista. Pahoittelut! Siihen on tosin syykin; juhlaviikot. Kyllä! Henkilökohtaiset juhlaviikot. Kuullostaa ehkä pramealta, mutta se on enemmänkin valinta / asenne -kysymys. Yksien suurien bileiden sijasta valitsin monta pientä ja sillonkin kun ei ole bileitä, asennoidun tilanteisiin ja tapahtumiin juhlafiiliksellä. That's all! Ja aihetta tähän on; täyteen tuli ruhtinaalliset 40 vuotta!

Palaan pian taas blogin pariin, koska tälläinen jatkuva biletys aiheuttaa inspiraatioita, erityisiä kohtaamisia ja mieleenpainuvia tähtihetkiä. Niitähän varten tämä blogi alunperin syntyi!

9. huhtikuuta 2015

Tarinaa takista

Joillakin vaatteilla vain on tarina. Sitten siihen kirjoittaa palan omaansa, lyhyesti tai pitkästi, mutta kirjoittaa kuitenkin.  

Friitala, her & his, suomalainen muotoilu, 70's, fida

Löysin tämän vanhan rotsin muutama vuosi sitten Hämeenlinnan Fidasta. Lempikauppani missä tahansa kaupungissa. Maksoin siitä niinkin paljon kuin 25 €. Väri ei ole paras mahdollinen itselleni, "...mutta jos laittaa huivin, niin se pelastaa tilanteen", ajattelin. Suunnittelin myös, että jos takki jää roikkumaan naulakkoon, uusiokäytän materiaalin johonkin muuhun.


Friitala, her & his, suomalainen muotoilu, 70's, fida

Takin nahka on ihanan ohutta, pehmeää, paikoittain "arpista" ja toinen hihakin on hieman haalistunut. Siinä on ohut vanuvuori ja muutaman sentin liian lyhyet hihat. Ylin nappi ja napinläpi ovat kyllästyneet virkaansa ja pompahtavat auki silloin kuin heitä huvittaa. Takin vioista ja elämänarvista huolimatta meistä tuli hyvät ystävät. Parhaimmillaan se on ollut keväällä ja syksyllä, mutta myös talvella, jos pakkaslukemat eivät nouse liian korkeiksi. 


Friitala, her & his, suomalainen muotoilu, 70's, fida

Kerran eräs ikäiseni kollega tiesi kertoa, että takki on Friitalan mallistoa, Her & His, (vai oliko se toisinpäin?) ja niitä on valmistettu 70-luvun alussa. Hänen vanhemmillaan oli myös samanlaiset. Aikansa unisex -tuote siis. Mielenkiintoista! 


Sattumalta törmäsin kerran jossakin kauppakeskuksessa vanhempaan rouvaan, jolla oli päällään muuten samanlainen takki, mutta polvipituinen ja ilman huppua, tyylikkäällä kauluksella varustettuna. Olisin halunnut hänenkin takkinsa, oli nimittäin ihan hiton hieno! 


Muutama päivä sitten luovuin tästä takistani. Toistaiseksi. Minulla on lähipiirissä eräs suurinpiirtein samankokoinen, jonka kanssa meillä on keskinäinen vaatteiden lainaamo. Jos jokin vaate kyllästyttää tai on käynyt pieneksi tarjoan sitä hänelle ja päinvastoin. Lainaamo toimii myös muissa tuotteissa, kuten huonekaluissa. Laina-aika on usein vuosia ja tuote palautetaan, kun taas toinen on siihen kyllästynyt. Jos lainaaja ei enää halua sitä, sen saa viedä kiertoon. Minulla on aavistus, että takinkaipuu saattaa vallata sydämeni vähiten odotetulla hetkellä. 


Takki on nyt Lontoossa. Muodin mekassa. Luotettavissa käsissä. Ja vieläkin, yli 40 vuotta valmistumisensa jälkeen se ajaa asiansa; tyylikäs, lämmin, käytännöllinen, yksinkertaisesti vaan tosi hieno! 

Friitala, her & his, suomalainen muotoilu, 70's, fida

Friitala on aikoinaan tehnyt ihania takkeja, omastakin garderopista löytyy useampi. Koko tehtaan historia on tarina erikseen. Surullista, että sekin yritys poljettiin alas. Jos vaatteen voi tehdä näin, miksi meillä on niin paljon halpatuotantoa?  

3. huhtikuuta 2015

...and living is easy

Jämähdin näköjään edellisen postauksen tunnelmiin useammaksi päiväksi. Vietän pääsiäistä Willa Laina Mariassa ja muutaman päivän olen täällä yksin, seuranani vain ikuisia kissanpäiviä viettävä ystäväiseni Peppi. Kissanpäivät on tarttuva mielentila, varsinkin jos tunnelmaa siivittää iki-ihana Billie Holiday. Kummallista, että jotkut asiat ovat olleet olemassa jo 1940-luvulla. Kuten tämä Summertime -klassikko, jonka itse löysin vasta 50 vuotta myöhemmin Janis Joplinin versiona.(Billie levytti biisin syyskuussa 1936.) Jotkut asiat vain kestävät aikaa paremmin kuin toiset. 


Willa Laina Mariassa... living is easy. Aina.


Summertime on alla olevalla soittolistalla kolmas, mutta koko lista on kuuntelemisen arvoinen.






1. huhtikuuta 2015

Eleganssia 40-lukua

Sain käsiini Muoti ja kauneus -lehden vuodelta 1941. Kyseessä on näytenumero, todennäköisesti siis ihka ensimmäinen, joka on ilmestynyt. Eurooppa elää sodan varjossa, kankaat ovat kortilla ja suomalaisista kirjakaupoista ovat hävinneet ulkomaiset muotijulkaisut. Ajan ankeudesta huolimatta pääkirjoitus kertoo kauneuden kaipuusta: "Naismaailman tahoilta lausuttiin suoranainen toivomus omasta muotilehdestä, sillä nyt jos koskaan jokainen nainen tuntee tarvitsevansa esikuvia, kaavoja, ohjausta ja neuvoja voidakseen tehdä siitä kangaskappaleesta, jonka hän voi itselleen hankkia, mahdollisimman käyttökelpoisen ja miksipä ei myös mahdollisimman kauniin pukimen. Kauneuden viljely on tärkeää mielialamme vuoksi."



Lehti on täynnä kauniita vaatteita ja niiden kauniita kantajattaria. On aamupäiväpukua, kävelypukua, iltapäiväpukua, iltapukua, päivällis-, vierailu- sekä teatteripukua. Löytyypä vielä myös teepuku, lounaspuku, urheilupuku ja pukuja lapsille. Lisäksi erikseen esitellään vielä takkeja, hattuja, kampauksia sekä ihonhoidon A ja O. Lehdessä vilahtaa yksi muodin ikivihreä, Nina Ricci. Vielä tuolloin ei näköjään tunnettu käsitettä vaate

Köyhyys on selvästi ruokkinut luovuutta; vaatteista on pyritty tekemään mahdollisimman monikäyttöisiä, pingviinipuvusta saadaan iltapuku, kun päälle puetaan pitkä iltahame. Esiliina toimii paremmassa tilaisuudessa hartioilla viittana. Eräs pitkä iltapuku oli suunniteltu myös niin, että bileiden päätteeksi hameosan voi "vyötäisiltä nostaa hartioille niin, että hameen pituus lyhenee raitiovaunuun ja jalankävelyyn sopivaksi." 

WOW! 

Lehden mukaan bensiinipula loi tämän puvun. Bensiinipula siis katkaisi helmat, koska pitkät liepeet eivät sopineet yökävelyyn tai ratikkaan. Lehdessä muotisalongin johtajatar Aili Salli Ahde suree suurten iltapukujen kuuluvan "tuulen viemään". Onneksi bensiinipula toi yö- ja aamupukueleganssin; "Kun myöhäisistä kotikutsuista ei voida palata jalkaisin, on vieraiden yövyttävä ja viehättävä yöpuku ja aamukahviseurusteluun sopiva asu kuuluvat nyt sen vuoksi vierailuvarusteisiin." 


Aamupukueleganssi?! (7.25 am. Kuinka ollakkaan, että juuri nyt satuin vilkaisemaan omaani!!!!)





DIY -ilmiö on ollut vahvasti olemassa ja ohjeita löytyy hatuille, joita voi valmistaa kotona ilman hattutukkia tai muita erikoisvälineitä.




Tykkään tämän aikakauden yksinkertaisuudesta, pingviinihihoista, koruttomuudesta, askeettisuudesta, kapeista silhueteistä, lantiota korostavista taskuista ja poimutuksista. Toimittajan sanoin näissä on: "Linjojen ja suhteiden arkkitehtoonista harmoniaa, terästyksenä älyn hienoa kirpeyttä yksityiskohdissa."




Tykkään myös arvokkuudesta ja hitaudesta, joka ei ehkä sinänsä näy kuvissa, mutta lukiessa korostuu lähes jokaisessa lauseessa. Toivottavasti se näkyy omissa töissänikin, niin että päätoimittaja Anna Kaarikin ihastuisi niihin: "Hartaudella työskenneltyihin luomuksiin, joista kuvastuu luomisen ilo ja kunnioitus kankaaseen. 























       









Muotikuvat Pinterestistä.