22. elokuuta 2015

Virkattu mekko

Umpikujassanminulla on ollut sekä aikaa että jonkinlainen pakonomainen tarve raivata tilaa jollekin uudelle, jonka oletan saapuvan elämääni. En edes tiedä mitä se on, mutta sen aistin, että se ansaitsee oman paikkansa kotonani. Saattaa olla, että se on vain uutta ja positiivistä energiaa, jonka pitää saada liikkua vapaasti.






Kaiken kaaoksen kätköistä ilmestyi vuosia käyttämättä ollut, ihan omin kätösin virkattu mekko. Tämä olisi niin IN, jos lämpömittari ja mittanauha näyttäisivät suunnilleen samoja lukemia kuin 20 vuotta sitten. Tässä vaiheessa pitää varmaankin kertoa, että asuin silloin Ibizalla ja mittari nousi parhaimmillaan pitkälle yli +30°. Ravitsin itseäni auringon lisäksi tunnetulla ja terveellisellä Välimeren ruokavaliolla ja olin kokoa XS, jos edes sitäkään. Oikea taskuvenus.

Mekon virkkasin seuraavana kesänä, ollen varma että tarvitsen sitä seuravaalla Ibizan matkallani. Ideakin taisi olla saarelta, koska muistan tavanneeni naisen, joka teki vastaavanlaisia myyntiin joka sunnuntai pidettävälle torille, Mercadillo dominical en San Juan:iin, joka on olemassa vieläkin.

Ajatus loppuelämän viettämisestä Ibizalla kiehtoi valtavasti; tekisin erilaisia käsitöitä virkaten, neuloen tai macrame-tekniikoin ja myisin niitä paikallisilla toreilla muiden hippien kanssa. Talvet viettäisin Intiassa.

Kieltämättä olin nuoruusvuosina hippityttö, mutta en ehkä sittenkään tarpeeksi. 


En koskaan palannut saarelle. Espanjaan tosin palasin useammaksi vuodeksi, mutta paluu Ibizalle on jäänyt. Ehkä joskus myöhemmin. Sitten kun olen taas virkannut itselleni mekon.

Katselin mekkoa aikani torson päällä. Kokeilin sitä päälleni ja totesin, että olemme kasvaneet erillemme. Turha yrittää takertua satoihin ja tuhansiin pylväisiin ja kiinteisiin silmukoihin, jotka aikanaan suurella tunteella pyöritin langalla ja koukulla. Yhtä turhaa olisi purkaa se. Näissä itsetehdyissä, isotöisissä vaatteissa on usein sama ongelma; niistä on vaikea luopua.





"Aikansa kutakin!" totesin tyynesti eräänä kauniina päivänä.

Lahjoitin mekon eteenpäin, Kummitytölleni. Hän on taskuvenusmitoissa, ruskettunut, suurinpiirtein samanikäinen kuin minä virkatessani mekkoa. Ja kaiken lisäksi lähdössä Ranskaan.


Kodissani on mekon mentävä aukko. Tilaa jollekin uudelle. Ilmassa leijuu jonkinlainen kaukokaipuu, ehkä Ibizalle, ehkä menneisiin kesiin...
   

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!