30. marraskuuta 2015

Linssi-punajuurilaatikko (vegaaninen)

Syksyn ehdoton suosikkivihannekseni on punajuuri. Ei mikään uusi tuote eikä eksoottinen, varmaankin kaikkien tuntema, mutta tähän aikaan vuodesta halpa ja aina yhtä herkullinen. 




Tykkään punajuuresta eritoten kaikenlaisina uuniversioina, varsinkin laatikkoruokana. Niissä tosin tuleekin vastaan sitten kasvin ainoa miinuspuoli eli sen raastaminen. En tiedä juuri mitään ärsyttävämpää vihannesta raastaa kuin punajuuri. Värjää kädet, pöydän, seinän, astiat, vaatteet. Olen yrittänyt käyttää kumihanskoja ja toimia siististi. Ei onnistu. Suosittelette varmaan sellaista sähköraastinta. Olen miettinyt sitä itsekin, mutta keittiöni on minimaalinen yhden hengen seisomatila, jonne ei mahdu enää yhtään mitään muuta. Mutta Universumille olen tehnyt tilauksen tilasta, jossa on valkoiset lautalattiat ja lisävarusteena tilava keittiö. Aistin olevani jonossa, ehkä sijalla 457.





Sain kuitenkin tänään, kuten muutamana muunakin syksyisenä sadepäivänä puhuttua itseni ympäri ja tein linssi-punajuurilaatikkoa. Ohje on alunperin Chocochili -blogista, mutta muuntelen tätä mieleni mukaan. Alkuperäisessä ohjeessa ei ole ohraa tai riisiä. Itse laitan niitä mielelläni, koska silloin laatikosta tulee tuhdimpaa ja täyttävämpää. Joskus laitan linssejä enemmän ja välillä saatan lisätä myös tummaa soijarouhetta.

Ohje menee näin:

Linssi-punajuurilaatikko (4-6 annosta)

6-8 punajuurta
2-3 dl kasvisliemessä keitettyjä vihreitä linssejä
4 rkl oliiviöljyä
4 dl ohraa tai riisiä
0,5 tl muskottipähkinää
1 rkl kuivattua tinjamia
2 dl kaurakermaa

1. Keitä linssit ohjeen mukaan pehmeiksi kasvisliemessä.
2. Keitä myös ohra ja riisi, jos niitä käytät
3. Kuori punajuuret ja raasta ne karkeaksi raasteeksi. Sekoita punajuuriraasteen joukkoon oliiviöljy, keitetyt linssit, ohra tai riisi, muskottipähkinä ja tinjami. Mausta suolalla ja maustepippurilla.
4. Levitä seos uunivuokaan. Lisää kaurakerma vuoan pinnalle ja peitä foliolla.
5. Paista vuokaa uunissa 225 asteessa noin 30 min, kunnes punajuuri on pehmeää.































Bon appetit!


26. marraskuuta 2015

Marraskuun valoa (MakroTex -kuvahaaste)

Willa Laina Mariassa kävi talvi. Ja viipyi kokonaiset kaksi päivää.  






































Viikon makrotex -haasteen aiheena on harrastus. Valitsin valokuvauksen, koska tuo parin päivän talvi pikkupakkasineen innosti juuri tämän harrastuksen pariin. Muuten marraskuu on pimeytensä vuoksi yleensä sekä valoton että kuvaton. 

Valokuvauksessa houkuttelee nimensä mukaisesti juuri valo. Se on pakko saada talteen. Ja nopeasti se saa minut liikkeelle. Sillä ei ole aikataulua ja yleensä se katoaa yhtä nopeasti kuin saapuukin. Tiistaiaamuna se ensin väritti taivaan, sitten kimalteli hangella, tirkisteli puiden lomasta. Lopetin vasta pakon edessä kun muistikortti ilmoitti olevansa täynnä.

Suunnittelen säännöllisin väliajoin siirtyväni luontokuvauksesta henkilökuvaukseen. Se ei olekaan niin yksinkertaista. Luonnon keskelle on aina helpompi mennä ja sille ei koskaan tarvitse sanoa: "Pysy siinä, otan kuvan!" 

Kaupungissa kaunein valo on usein Näsijärven rannalla. Vuosi sitten olen kuvaillut siellä, toisen harrastuksen parissa. Voit katsoa sen tästä.
   



Muiden harrastuksia näet täältä.
     

21. marraskuuta 2015

Pala aamua (MakroTex -kuvahaaste)

Viikon MakroTex -kuvahaasteen aiheena on aamupala. Mikä ihana (teko)syy valmistaa vähän parempi aamiainen! Yleensä syön puuroa, mutta muutaman kerran vuodessa teen banaanilättyjä. Ohje on hyvin simppeli ja nämä ovat vähän terveellisempiä kuin ne perinteiset jauholätyt. Lisukkeeksi sopii rahka tai turkkilainen jogurtti, sekä marjat ja hunaja. Toimii myös välipalana.









Nämä lätyt ovat siis poikkeuksellinen aamiainen. Kahvi Marimekon Siirtolapuutarhakupissa on joka aamuinen traditio, tai ihan rehellisesti addiktio, josta en varmaan koskaan pysty luopumaan. Olen aamuvirkku ja herään helposti jo 5.00-6.00 aikaan. Aamiaisen syön vähän myöhemmin. Kahvin keittäminen on aamuni ensimmäinen rutiini. Toinen taitaa olla kirjoittaminen. Suurimman osan blogiteksteistäni olen kirjoittanut aikaisin aamulla, heräämisen ja aamiaisen välissä.
    

"Aamut ovat ihmisen parasta aikaa, koska silloin kaikki on mahdollista." (Tuntematon) 
  

Ohje näihin löytyy esim. tästä. 
Kokeilulistallani on myös vegaaniversio, jonka löytyy Tipulassa -blogista. 

Muiden aamupalapöytiin voit kurkkia täältä.    

20. marraskuuta 2015

Sä jätät jäljen

Voitin lipun Paperi T:n keikalle Pakkahuoneelle. Siis minä, joka en koskaan voita mitään. Paitsi että tämähän on jo toinen voitto viimeisen kuukauden sisällä. Aistin, että onni on kääntymässä. Samalla jokin muu varoittaa innostumasta liikaa.  

On siellä pari muutakin esiintyjää: LCMDF, jonka tuotantoa tunnen muutaman hassun biisin ja Noah Kin, josta en tiedä mitään. Sisäinen keski-ikäiseni nostaa hieman päätään, koska tapahtumassa osallistujien keski-ikä saattaa olla max. 25 vuotta. Onneksi Luottoystäväni tulee mukaan; ei tarvitse vaivata päätään numeroilla. Eikä kantapaitään koroilla. Lasilliset kuohuvaa ja keskelle lattiaa!      


Kippis ja Hyvää viikonloppua!










  

19. marraskuuta 2015

Pelastusmekko nro. 2: Pikseleitä ja katastrofeja

Kerroin joskus keväällä pelastusmekosta nimeltä Tiimalasi, joka toimii missä tahansa tilanteessa. Syksyn vastaavan tittelin näyttää saavan Pikselikatastrofiksi ristitty, samettinen, joka paikkaan sopiva kolttu, joka viime aikoina on pelastanut tilanteen jos toisenkin.




Kangas on samettia ja siinä oleva kuvio on painettu. Kauempaa katsottuna kokonaisuus saattaa aiheuttaa optisen harhan ja kangas näyttää kudotulta, vähän kuin poppanalta. Toisin sanoen laadukkaammalta kuin mitä se todellisuudessa on. Löysin sen Eurokankaan kilopaloista ja ostopäätös syntyi, koska kankaasta nyt vaan tuli hyvä fiilisTälläinen fiilispohja ei ole oikein pätevä syy hankkia mitään, varsinkaan kankaita tai lankoja, mutta tällä kertaa osuin nappiin. Mekko on siis handmade by me, eikä se odottanut ompeluvuoroaan kuin muutaman kuukauden.

Fiilispohjan lisäksi ostopäätökseeni vaikutti myös garderopini 90 % mustavalkoisuus. Olen alkanut kokea sen yksitoikkoiseksi, ainakin hetkellisesti. Vähän väriä ei siis ole ollenkaan haitaksi. Malli on hyvin yksinkertainen. Kun kankaassa itsessään on jo niin paljon kaikkea, sitä on turha lähteä rikkomaan ylimääräisillä muodoilla ja leikkauksilla.




  
  
Hankalan, mutta osuvan nimensä mekko sai eräänä baari-iltana kun lähdin ystävieni kanssa paikalliseen pienelle pikarilliselle. (Huom! Kotikylässäni! Tämä yksityiskohta antaa tarinalle ihan omanlaisensa alun. Illat eivät mene siellä koskaan kuten metropoleissa.) Baarissa oli karaokeilta ja eräs tuntematon "parkettien partaveitsi" haki minua tanssimaan toisen tuntemattoman tulkitessa jotakin suomiklassikkoa, ehkä Satumaata. En hallitse minkäänlaisia salonkitansseja, mutta en myöskään löytänyt pätevää Ei kiitos! -perustelua ja lähdin lattialle. "Partaveitsi" oli varsin sulava niin askeleiltaan kuin kieleltäänkin. Eipä ole koskaan aikaisemmin elämäni aikana yhteenkään tanssiin mahtunut niin montaa pyörähdystä, eikä ylistyssanoja mistään vaatteesta! 

Hieno mekko! - pyörähdys - Kerrassaan upea kolttu! - askel taakse ja pyörähdys - Kaunis! - käden alta, askel viereen ja pyörähdys - Maaginen mekko! - askel oikealle ja pyörahdys - Istuu hyvin tuo vaate! - pyörähdys - Kertakaikkiaan tyylikäs! - taaksetaivutus ja pyörähdys - Magee kangas tuossa mekossa! - käden alta oikealle selän taakse ja pyörähdys...


Ja tätä jatkui koko suomiklassikon ajan. Parketilla se tuntui extra-long-remix -versiolta, jonka pelkäsin kestävän aamuun asti. Onneksi se oli vain pitkä ja intensiivinen kolme minuuttia. Tanssin loputtua "partaveitsi" saattoi minut takaisin pöytään ja ylisti ystävilleni: Tää nainen on aivan mahtava ja tää mekko... Tää on PIKSELIKATASTROFI!

Seurasi hysteerinen joukkorepeäminen ja raikuvat aplodit. Itse en ole varma, olinko parketilla edustanut Muodin huipulle vai Tanssii tähtien kanssa -episodia. Sama se, fiilis oli kuin voittajalla ja mekko sai nimen. Partaveitsi kiitti, kumarsi ja poistui. Parempi niin, koska meitä kutsui paikallinen disco, peilipallo ja saturday night fever... 




Ensi lauantaina on ensimmäiset pikkujoulut. Pelastusmekolle on ehkä taas käyttöä. Joukkorepeämisetkin aistin jo ilmassa.


Kuvat marraskuulta 2015, jonka valottomuus aiheuttaa lähinnä epämääräisiä, mutta aiheeseen sopivia pikselikatastrofeja.           
   

15. marraskuuta 2015

Marraskuun hiljaisina hetkinä

Olen postaillut viime aikoina harvakseltaan.

Pahoittelut! 

Tälläiset tauot ovat tarpeellisia ja terapeuttisia. Törmäsin tähän ilmiöön jo kesälläkin. Olen pitänyt taukoa myös työnhaussa. Itsensä ylistäminen alkoi yksinkertaisesti tympiä ja pahasti, varsinkin kun se ei vienyt puusta pitkälle. Annoin asian hetken olla ja taas on helpompi jatkaa. Hiljaisuudessa olen kehittänyt uusia, ennenkuulumattomia itseniylistämislauseita ja näyttää siltä, että työtarjontakin on lisääntynyt.




Olen tehnyt saman myös deittaamisen suhteen. Siinä tosin tauko kestää todennäköisesti ensi vuoden puolelle. En nyt vaan jaksa innostua Tinderistä, saati muista treffifoorumeista, en kaverin tuntemasta hyvästä tyypistä. En jaksa aloittaa samaa, tuhat kertaa käytyä esittelyä itsestäni enkä kuunnella sitä toiselta ja sitten todeta, että ihan kiva, mutta ei kuitenkaan mitään. Ehkä ensi vuoden puolella löydän itsestäni uusia ja eksoottisia ominaisuuksia ja palan halusta esitellä niitä jollekin uudelle ja eksoottiselle

Tuntuu myös siltä, että marraskuun pimeys ei suosi valokuvausta. Luonnonvaloa ei ole, kuvat jäävät sameiksi. Kamera saa levätä kaapin nurkassa.




Marraskuun hiljaisena hetkenä otin käyttöön yhtenä blogikirppislahjana saamani silmänympärysvoiteen; Valo eye cream, Mia Höytö Cosmetics. Kotimainen luonnontuote, joka kosteuttaa silmänympärysihoa. Jättää ihon pehmeäksi ja ehkäisee ikääntymisen merkkejä. Ensimmäisen allekirjoitan. Toinen mainitaan joka ikisessä purkissa ja purnukassa, minkä löydät kaupasta, joten sitä en mene vannomaan. Ehkäisee myös tummien silmänalusten syntymistä. En voi tätäkään allekirjoittaa, koska sain syntymälahjaksi silmänaluset, jotka eivät koskaan tummu. Testattu on; olen viettänyt tuhansia unettomia öitä, milloin ylenpalttisen juhlimisen, sydämen särkymien tai käsittämättömien maailman kaatumisien vuoksi. Onnistun saamaan kyllä kaikin puolin muuten räjähtäneen olemuksen, mutta tummia silmänalusia en koskaan. Harvoin muistan olla tälläisestä pikkujutusta kiitollinen.

Näitä kotimaisia luonnontuotteita on silti kiva testailla ja kyllä tälläisen voisi huoletta laittaa vaikka joululahjaksi ystävättärelle. Verkkokaupasta löytyy vaikka mitä ihanaa. Lisäksi annan lisäpisteitä purkkien ja etiketin yksinkertaisuudesta, tyylikkyydestä ja tuotteiden herkistä ja houkuttelevista nimistä. Miten kauniisti nämä sopivatkin Universumilta tilaamaani tilaan, jossa on valkoinen lautalattia! Verkkokauppaan pääset tästä




Luen parhaillaan suuren suomalaisen superihmisen elämänkertaa; Love Armi, Armi Ratian henkilökuva. Kirja on tempaissut mukaansa, vaikka en sen kummemmin ollut kiinnostunut hänen tarinastaan. Elokuvakin on jäänyt katsomatta. Kirja kertoo monimuotoisen ja mielenkiintoisen naisen elämänvaiheista lapsuusvuosista alkaen, puhuen Armin omalla äänellä. Kieltämättä olen hieman koukussa, koska olen saanut uuden näkökulman hankalana ihmisenä tunnettuun Marimekon perustajaan.

Menin lähikirjastoon etsimään ihan muuta luettavaa; Dorian Grayn muotokuvaa ja Syysprinssiä. En löytänyt kumpaakaan, pitää mennä Metsoon. Sen sijaan mukaani lähti tuo Ratian elämänkerta ja yksi onnellisuusopas, josta en vielä sano mitään. Kerron sitten kun olen todennut oppaan ohjaukset toimiviksi päivittäisessä elämässäni. 

Kirjat ovat vähän kuin ihmisiä, sattumalta tapaat uuden, opit uutta. Tai sitten etsit tietynlaista, johon haluat tutustua. Joskus on ihanaa löytää vanha tuttu ja katsoa häntä uusin silmin. Palatakseni tekstin alkupuolelle voisi sanoa, että deittailen nyt mieluummin näitä kirjoja kuin miehiä. Kummasti innostun ja klassikotkin vaikuttavat uusilta ja eksoottisilta




Marraskuussa olen useampana iltana kuunnellut Laura Moision tuotantoa. Erityisesti albumi Spiraali on hurmannut minut. Onhan se vähän synkkä ja surumielinen, mutta ehkä juuri siksi se sopii tähän marraskuun melankoliseen tunnelmaan.


Marraskuun hiljaisimman hetken ja ajatukset annan Pariisille. Ei varmaan tarvitse kertoa miksi. Minulla on sielussani iso, arpeutunut haava, jonka sain Madridissa 11.03.2004. 11-M. Pariisin uutisten jälkeen arpi on repeytynyt auki. Se kätkee sisälleen paljon pelkoa, mutta tiedän sen taas vähitellen umpeutuvan. 




























Rauhaa ja rakkautta!




Kuvat sieltä sun täältä, loka-marraskuulta 2015.
Kuvat minusta otti Alma S.