23. marraskuuta 2016

Muistoja Mansen blogikirppikseltä

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan on tämän vuoden punainen lanka blogissani. Viikot kuluvat nopeasti, kiire on saanut minusta otteen ja huomaan olevani myöhässä vähän väliä. Olen kantapään kautta oppinut elämään tässä ja nyt ja katsomaan enemmän tulevaan kuin menneeseen. Siksi eilisestä onkin yhtäkkiä kolme päivää, viikko, 19 päivää, kaksi kuukautta. Aiheet, joista minun piti kirjoittaa tuntuvat ylikypsiltä, pilaantuneilta ja mieleni täyttää epäilys, että mitä mä nyt enää tästä postaan. Plääh!

Jotkut eilisen asiat jäävät kuitenkin kulkemaan mukana ikäänkuin tehdäkseen todeksi nuo ikivanhat toteamukset, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan tai että koskaan ei ole liian myöhäistä.

Palaan siis reilusti kuukauden taaksepäin, Mansen blogikirppispäivään ja asioihin, jotka jäivät elämääni piristämään kiireistä arkeani.


Dr. Bronner's Magic Soaps








Tuote on ajautunut Suomeen vasta viime vuosina, joten ei sinänsä ihme etten ollut törmännyt siihen aikaisemmin. Se on valmistettu Reilun kaupan öljyistä sekä luomuöljyistä ja on täysin biohajoava ja kasvipohjainen sekä 100% vegaaninen. En ole enää pitkään aikaan käyttänyt pala-saippuaa, joten vaihtelu kieltämättä virkisti. Myös sisäinen Kon Marini nostaa välillä päätään ja siksi kaikki muoville varteenotettavat vaihtoehdot ovat tervetulleita.  
Saippuat annettiin meille bloggareille summamutikassa. Itse sain eucalyptystuoksuisen; hurmaava tuoksu eikä mitenkään liian voimakas, mutta valitettavasti lyhytkestoinen. Muutaman käyttökerran jälkeen aromit ovat joko hävinneet tai olen itse niin turtunut siihen, etten enää haista sitä. Saippua osoittautui tarpeeksi rasvaiseksi, eikä ole kuivattanut ihoa.


Mádara Brightening AHA Peel Mask






























Olen jo pitkään halunnut kokeilla jotakin Mádaralta. Toistaiseksi tuotteet ovat jääneet hyllyyn lähinnä korkean hintansa vuoksi. Siksi tämä Mádaran Peel Mask tuli kivana yllätyksenä juuri oikeaan aikaan. Kyseessä on kuorintanaamio, joka lupaa tehdä ihon heleämmäksi, säteilevämmäksi ja sileämmäksi. Tuotetta voi käyttää kuurimuotoisesti muutaman kerran vuodessa. Olen tehnyt kuorinnan vasta pariin otteeseen, mutta uskallan sanoa, että hyvältä vaikuttaa. Loppuvuodesta tulen olemaan tämän suhteen vielä viisaampi.

    
Pyyhekauppa Lina











Olin ehtinyt haaveilla näistäkin jo etukäteen. Kesällä ostin muutaman Hamam -pyyhkeen eräästä halppiskaupasta, mutta tulin myöhemmin katumapäälle. Niissä kyllä miellytti koko ja väri, mutta ne ovat valmistettu hirvittävän kovasta puuvillasta, joka ei tunnu pehmenevän pesun myötä. Nämä Linan pyyhkeet sen sijaan ovat ihanan pehmeitä ja kevyitä, mutta silti imukykyisiä. Ne voisivat tilanteen vaatiessa toimia myös pöytäliinana tai huivina. Pyyhe pakkautuu todella pieneksi eikä vie tilaa treenikassissa tai matkalaukussa. Oih! Matka ja matkalaukku. Mikä ihana tekosyy hankkia sellainen kunnon kylpypyyhe, joka väreiltään natsaa valkoiseen hiekkaan ja turkoosiin mereen...

Linan myymälä löytyy Tampereen keskustasta, Aleksanterinkadulta. Lisätietoja tästä


Ainoa Graphic Design

Mainitsemisen arvoinen on myös Ainoa Graphic Designin Oot aivan ihana -kirja. Nimensä mukaisesti...aivan ihana! Minulla ei ole kirjasta yhtään kuvaa, joten katso tästä. Kun on kyse suloisista vauvajutuista, jään suosiolla takavasemmalle. En koskaan itse saanut omaa, pientä ja ihanaa ja tällaisissa tilanteissa pelkään surun astuvan sisään ja koputtavan olkapäähän muistuttamaan tilanteestani. Niin paljon kuin kirjoja rakastankin, tämän selailu jäi pintapuoliseksi. Kuitenkin se kosketti niin, että ei jäänyt epäilystäkään siitä, mitä ostaisin lahjaksi äidille ja vastasyntyneelle.


Ihan mahtava yhteistyökumppanimme oli myös Tampereen jäätelötehdas, joka lähtemättömän vaikutuksensa vuoksi ansaitsee ihan oman postauksen ja jonka kirjoitan seuraavalla kiireettömällä hetkellä.  


Ruokapuolesta vastasi tällä kertaa Maka Sushi ja juomista Viinimaa.  


Kirppiksen etkoihin osallistuivat myös:



Yhteistyökumppanit:

4. lokakuuta 2016

Mansen blogikirppis 2016

Nyt ollaan päästy siihen kohtaa vuotta, että Mansen blogikirppis on taas täällä. Laitahan siis kalenteriisi tilaa ensi sunnuntaille 9.10.2016 klo 11.00-14.00 ja suuntaa Finlaysonin alueelle, Vooninkisaliin.







Tällä kertaa mukana seuraavat bloggarit: 





Taustalla hääräämässä:




Mukana myymässä myös yritykset:


Lina 


Tulehan ajoissa, sillä 200 ensimmäistä saavat goodieämpärin, jossa tarjolla yhteistyökumppaneiden tuotteita ja tarjouksia. Myös 50 ensimmäistä pikkuvierasta palkitaan omalla pienellä yllätyksellä!



Nähdään sunnuntaina!  


31. elokuuta 2016

Pelastusmekko vol.3 - Yöjuttu

Postasin tässä taannoin vanhoista pitseistä ja liinoista, joita löysin Willa Laina Marian kaapistojen kätköistä ja jotka värjäsin mustiksi. Kesän aikana yhdistin pitsinauhat mustaan Intian puuvillaan. Leninki siitä syntyi.




Ompelin nauhat raidoiksi leningin keskiosaan. Siinä se peittää ja paljastaa sopivasti ja näin sain myös pidettyä ne mahdollisimman yhtenäisinä. En halunnut lähteä pilkkomaan niitä liian pieneksi, koska silloin katoaisi koko alkuperäinen idea. Pitsi ei jousta yhtään ja sen vuoksi yhdistin sen samantapaiseen, joustamattomaan materiaaliin. Minulla ei ollut tähän mitään kaavaa; leikkasin torson päällä-ompelin-kokeilin. Toisto. Niin kauan, että näyttää kauniilta, istuu hyvin eikä kiristä mistään. Hyvällä kaavalla saman tekee puolet nopeammin, mutta Willa Laina Mariassa ei muutenkaan tunneta ajanlaskua, saati sivistykseen ja teollistumiseen liittyviä käsitteitä tai tekniikoita. Ja hyvä niin.






Malli on hyvin klassinen, koska näin arvokkaita materiaaleja en halua käyttää hetkellisiin muotivillityksiin. Ne ovat kestäneet aikaa ja kestävät sitä vielä vuosia eteenpäin, jos ne käyttää oikein. Ajattomuutensa vuoksi se tulee kuulumaan kategoriaan Pelastusmekot (click! ja click!), juuri siksi, että eritoten kesällä se pelastaa tilanteen tai toisenkin.  



























Kuvat eivät tee oikeutta leningille. Jäykähkö puuvilla hengetöntä torsoa vasten saa sen näyttämään patsaalta. Lisäksi musta materiaali ylipäätään ei ole mikään helppo kuvattava. Valoa on aina joko liikaa tai liian vähän.





Pitsiliinat sen sijaan odottavat vielä vuoroaan. Niistäkin tulee mekko ja aion tehdä sen kokonaan virkaten. Siihen tarvitaan aikaa ja kärsivällisyyttä, joten sen valmistumista ja esittelyä joudutte vielä odottamaan. Ideoita on, mutta paras niistä vielä valitsematta.




Annoin mekolle nimeksi Yöjuttu. Tiedän, se on Eppujen biisi. Tykkään antaa itsetehdyille vaatteilleni nimiä. Yöjuttu nyt vaan sopi tälle leningille ja siihen hitaasti hämärtyvään, manserockilla säestettyyn kesäiltaan ja yöhön Willa Laina Mariassa, missä sitä verkkaisesti ompelin. 



28. elokuuta 2016

Kesällä kerran

Koneeni on alkanut reklamoida säännöllisin väliajoin täpötäydestä kiintolevystään. Ei mikään ihme, 23 000 kuvaa ahdistaa itseänikin ja vähitellen olen alkanut siirtää niitä pois. On hetkiä, jotka saavat mennä roskikseen, toisista riittää yksi kuva, jotkut on pakko säästää ilman suurempaa tunnesyytä. Hitaasti etenen, koska kuvaan koko ajan lisää. 

Tässä loputtomassa suossa tulee vastaan myös pysähdyksiä. Hetki sitten tallennettu hetki, kuitenkin valovuosien päässä. 

Näistä on aika tarkalleen 10 vuotta. Silloinen miesystäväni on ottanut kuvat. Intiaanikesä, joka kääntyi syksyksi. Hetki elämässä, jonka vietin päasiassa vesillä. 




Silloinen miesystäväni rakasti minua valtavasti, piilotti suklaasydämiä kenkiini, sellaisia tinakuorisia, joiden päällä lukee I love you. Hän kuvasi minua koko ajan, osti lahjoja ja laittoi runsaita aamiaisia, samanlaisia, joita saa hotelleissa. Hänellä oli järjettömän kokoinen koti, tuhansia ja taas tuhansia biisejä tallennetuna koneelle, cd:hin ja vinyyleihin, kaunis puuvene ja suuri sydän.

Puhun miesystävästä, vaikka haluaisin sanoa poikaystävä. Näen itseni kuvissa vielä niin tyttönä, jonka rinnalle ei sovi aikuinen mies. Koomista, koska olen kuvissa kolmekymppinen ja yhteiskunnan vaatimusten mukaan minun olisi pitänyt olla aikuinen.







Joku saattaa sanoa, että näytän ihan samalta kuin nytkin. Voi ollakin niin, jos katsoo vain kuorta. Itse näen rikkinäisen, epävarman, omaan kuoreensa sulkeutuneen tyttölapsen. Espanjan vuodet painavat päälle, en tuolloin edes tiedä, että kyseiset vuodet ovat yksi suurimmista rikkauksista, joita tulen elämässäni saamaan. Riittämättömyys, yhteiskunnan paineet, perfektionismi, niin oma kuin muidenkin, pitävät tiukassa otteessa. 

En oikein tiennyt kuka olen, mutta minulla oli hajanaisia käsityksiä, mitä voisin tai haluaisin olla ja mitä en. Etsin kovasti tietä, joka veisi minua lähemmäksi itseäni, mutta vaihtoehtoja oli liian monta, eikä mikään tuntunut oikealta. Minulla oli mielipiteitä, mutta en uskaltanut aina sanoa niitä. Pelkäsin oikeastaan vähän kaikkea ja paljon. Joskus kaikki pelko ja riittämättömyys purkautuivat epämääräisinä, hyökkäävinä avautumisina läheisille.





"Ystäväni" mielestä minun piti laihduttaa, olinhan reilusti lihavampi kuin parikymppisenä. Vihjailuja sain tästä vähän väliä. Ne tuntuivat piikkeinä kehossa. Myöhemmin olen kiskonut piikit pois, reiät ovat parantuneet hitaasti, vaikka joistakin jäi arpia. Muutenkin "ystäväni" vaati minua olemaan aina enemmän; varakkaampi, kauniimpi, parempi. Mikään ei koskaan ollut tarpeeksi, ei riittänyt. Oli ristiriitaista, että miesystäväni palvoi minua ja lähipiirissä toinen talloi maata vasten. Oma haluni olla hyvä kaikille ja epävarmuuteni piti minut paikallaan, ristitulessa.    

Ympärilläni vilisi paljon "pahoja" ihmisiä; olalletaputtajaa sun muuta takertujaa. Oli toki hyviäkin, mutta en nähnyt niitä. Jälkeenpäin olen ajatellut, että ehkä niistä hyvistä säteilevä valo sokaisi minut. Olen myös ajatellut, että eivät ne pahatkaan olleet oikeasti niin pahoja, paremminkin hukassa tai elämän kovettamia ja minä heikko ja helposti vietävissä. 




Seuraavan vuoden alussa muutin Hampuriin. Suhde miesystävään hiipui vähitellen. Myöhemmin katkaisin välit "ystäväänikin". Aika on kulunut ja kullannut muistoja. En ole kuullut kummastakaan enää aikoihin. Vuosien saatossa olen ymmärtänyt, että miehen tarkoitus elämässäni oli rakastaa minusta vähän ehjempi ihminen.

Mitä tulee yhteiskunnan vaatimuksiin olla aikuinen, en ole sitä ihan kokonaan vieläkään. Tyttölapsi minussa elää ja voi hyvin. Ja mitä kuviin tulee, ainakin ne ovat aitoja, ilman poseerauksia, photoshoppailua, filttereitä, kaiken lisäksi ilman meikkiä. En olisi koskaan uskonut, että jonain päivänä julkaisen ne.


Olen valovuosien päässä tästä hetkestä, kesästä ja tytöstä. Ehkä siksi. Ja haluan sulkea ympyrän, toisenkin.




Kuvat kesältä 2006.

24. elokuuta 2016

Kylmästi kutittaa selkää

Tuntuu, että elän jossakin välimaaston puolivälin käännekohdassa. Pikkuhiljaa syksy voittaa jokavuotisen kamppailun kesää vastaan. Viime viikolla se otti melkoisen erävoiton, kun Näsijärven rannalle nousi myrsky. Myrskyillä on minuun valtaisa vetovoima; tuuli puhdistaa pään ja paskaiset ajatukset ja työntää salakavalasti eteenpäin. Mitä lähempänä rantaa, sen syvemmin ja tehokkaammin.













Tuntuu, että kesä jäi jonnekin elokuun alkupuolelle, joka oli ihan hetki sitten. Tein silloin itselleni uuden kesämekon, jonka suunnittelin laittavani vielä tänä kesänä päälleni. Menen se päällä Yyteriin, ajattelin. 

Yyteriin?!?! 

Yhtäkkiä koko juttu kuulostaa lähinnä vitsiltä, niin Yyteri kuin kesämekkokin. Nyt se roikkuu henkarissa oven karmissa. Se on kuin yhteen kertaan jääneet treffit; hyvä tyyppi, ei mitään vikaa, mutta ei nyt vaan lähtenyt, ehkä toisella kertaa. Haluaisin kokeilla sitä vielä, mutta tiedän varsin hyvin, että nyt on parempi odottaa oikeaa hetkeä.










Tuntuu myös, että kesä jäi kauniiseen kesäpäivään Willa Laina Marian huudeilla. Löysin aurinkoisen paikan, mikä vilisi sinisenään mustikoita. Poimin näitä kesän superfoodeja kokonaisen ämpärillisen, samalla kun iho keräili autuaan tietämättömänä kesän viimeisiä säteitä. Nyt kai pitäisi mennä poimimaan ne puolukat, mutta sehän olisi lopullinen askel syksyyn. Jospa kuitenkin vielä hetken pysyisi kesässä.









Kesä jäi säveliksi, basson jytkeeksi ja +50v. ikinuorten ilakoinniksi Eppujen keikalle Ratinaan, ikivihreäksi muiden hittien joukkoon. Ilakoin itsekin, tuntien itseni teini-ikäiseksi. Vähän harmitti, että vuonna 1985 olin niin pieni, etten oikein ymmärtänyt mistä kertoo Vuonna 85. En tosin edes halunnut. Dingo oli se juttu, tietenkin. Ei mikään Eppu Normaali.

Tähdet olivat puolellani, kun viimeisiä 40-v. konsertin lippuja jaettiin. Tai paremminkin tähdet ovat olleet puolellani, kun ystäviä jaettiin. Eräskin hoiti minulle lipun valmiiksi ennen kuin itse ehdin ajatella koko asiaa loppuun asti. Ja minähän aloin ajatella vasta kun lippuluukulle asetettiin kyltti: LOPPUUNMYYTY!

Eput ovat olleet olemassa aina. Tuntuu, että jotkut ystävyydetkin. Mutta miten sama aaltopituus ja kemia joidenkin kanssa pysyy ikivihreänä vuodesta toiseen?







Alkukesästä sain vahingossa tilaisuuden osallistua Hidasta elämää -sivustolta löytämääni Kirjoita kevyempi kesä -verkkokurssille, joka on Katri Syvärisen ideoima ja toteuttama.

Kurssi sisälsi 11 tehtävää ja muutaman bonusharjoituksen. Tehtävät tipahtelivat sähköpostiin muutaman päivän välein ja tein niitä sitä mukaa kun ehdin ja jaksoin. Elokuun alkupuolella tein viimeisen, joka oli myös mielestäni vaikein, ehkä myös selventävin, keventävin, kuten kurssi lupasikin. On terveellistä, että välillä joku muu antaa aiheen, mistä kirjoittaa, yksinään pysyy ehkä liikaa samoissa teemoissa. Kirjoitan mielestäni, kiireestä huolimatta, vieläkin aika paljon, mutta silti kummasti rivien väleistä löysin asioita, jotka ovat jääneet tekemättä ja toteutumatta. Perhoset lentävät mahaani aina kun ajattelen niitä. Varsinkin sitä hetkeä, että jokin niistä toteutuu. Paniikissa ne törmäilevät toisiinsa, kun raja itse unelman ja toteutumisen välissä hälvenee. 
   
Bloggari minussa on hukkunut johonkin kiireen ja aikataulujen välimaastoon, minkä lukijat ovat jo huomanneet tämän vuoden postausten määrästä. Kurssin aikana ravistelin häntä hereille. Hereillä hän on, mutta voimaton ja vähän lukossa.









Olen alkanut merkitä kalenteriin kursseja, deadlineja, tavoitteita ja tapahtumia. Haastavimmalta tuntuu puolimaraton marraskuun alkupuolella. En ole juossut aikoihin, mutta urheillut sen verran, että en ihan rapakunnossa lähde tähän haasteeseen. Ensimmäisen viikon jälkeen polvi hieman reklamoi. Saapa nähdä, suostuuko se yhteistyöhön ollenkaan. Juokseminen on itselleni selkeä käännös syksyyn. En koskaan juokse kesällä, koska on liian kuuma ja valoisaa. Syksyllä saa juosta hämärässä, tuuli puhdistaa korvien väliä ja kylmästi kutittaa selkää. Yhtä aikaa juoksen pakoon sitä samaa hiljalleen syvenevää hämärää, kohti seuraavaa vuotta ja valoa.    
   


Kuvat elokuulta 2016