31. tammikuuta 2016

Matkalla minuksi -projekti

Viimeisimmän aarrekartta -session yhteydessä mietimme ystäväni kanssa miten voisimme yhdistää voimavarojamme ja osaamistamme. Ei sinänsä ihan helppoa, koska toinen on ohjaustoiminnan artenomi ja joogaohjaaja ja itse olen kirjoittamista rakastava muotoilija. Liika titteleihin nojaaminen tekee asiasta entistä hankalampaa, koska lama on kaikkialla, mutta erityisesti luovilla aloilla. Aikamme asiaa pohdittuamme saimme kasaan yhteistyöprojektin, joka sai nimekseen Matkalla minuksi. Mukaan pyysimme vielä kolmannen ystävän, Katrin, joka hallitsee stailaamisen ja pukeutumisen salat.

---------------------------------------------------------------------------------


Matkalla minuksi

Oletko elämässäsi risteyksessä? Kenties käännekohdassa? Kaipaatko voimauttavaa vahvistusta? Tukea? Sysäystä? Tuntuuko, että et ole elämässäsi pystynyt antamaan parasta itsestäsi? Oletko ehkä entinen koulukiusattu, syömishäiriöinen, päihdeongelmainen, masentunut?

”Matkalla minuksi” on 10 viikon ohjelma, jossa joogan ja taideterapiamuotoisten harjoitusten avulla autamme sinua löytämään parempia puoliasi, avaamaan sisäisiä lukkojasi, vahvistamaan omaa minääsi. Projekti ei näytä määränpäätä vaan tarkoitus on
toimia maamerkkinäsi, kulkea hetki rinnallasi ja tukea taivaltasi.

Taide- ja joogaharjoitusten lomassa kohennamme kehonkuvaasi ja autamme sinua löytämään tyyliäsi stylistin avustuksella.

”Matkalla minuksi” -ohjelman hinta on 20 €/henkilö ja se toteutetaan 5-8 henkilön pienryhmässä, Kumppanuustalo Arttelissa alkaen 17.2.2016. Hinta sisältää 10 kerran (yht. 20h) jooga/taideterapia -kokoontumisen sekä kaksi stailaus -tilaisuutta.

Ota rohkeasti yhteyttä ja tule mukaan. Laita vapaamuotoinen hakemus ja mahdolliset lisäkysymykset 7.2.2016 mennessä osoitteeseen:
matkallaminuksi@gmail.com

”Matkalla minuksi” on yhteistyöprojekti, jonka taustalla toimivat Leena Saha / Yogart, Katri Musturi / Stylisti-Artesaani ja Jenni Rinne / Muotoilija-Visualisti 

------------------------------------------------------------------------------

Vapaita paikkoja on vielä muutama jäljellä. Laita siis hakemusta, jos innostut asiasta. Tai vinkkaa kaverille. Jos tiedät tahon, missä mainosta voisi linkittää, niin kerro siitäkin. Naurettavan pienen maksun käytämme lähinnä tilavuokraan ja muutamiin käytännön menoihin. Tärkeämpi pointtimme on tehdä maailmasta vähän parempi paikka sitä tarvitsevalle ja tuoda esille omaa osaamistamme. 


Rakkautta ja valoa tulevaan viikkoonne, lukijat!


  

26. tammikuuta 2016

Projekteja

Viime postauksen jälkeen hankin kalenterin ja buukkasin sen täyteen; on valokuvauskurssia, capoeiraa ja koska silloin ei ollut töitä tiedossa, kehitin ystäväni kanssa projektin, joka "työllistää" meidät osa-aikaisesti. Toivottavasti. Ei mennyt kauaakaan, kun sain soiton, että olisi x-pituinen työ tarjolla. Vastasin siihenkin myöntävästi.





Epäilykseni aikatauluni ristiytymisestä kävivät toteen. Jotta ehtisin joka paikkaan, pitäisi kloonautua. Toinen valokuvauskurssi oli pakko siirtää hamaan tulevaisuuteen. Kuntosalikorttikin taitaa jäädä hetkeksi aikaa hyllylle. Olen viimeaikoina tottunut varsin hitaaseen elämään. Nyt mennään hetki täydellä teholla. Hyvässä lykyssä vappuun asti.




Täpötäydestä kalenterista huolimatta, ilmassa on positiivinen vire. Hiljaittain ajasta ikuisuuteen siirtyneen legendan, David Bowien, sanoin:



"I don´t know where I'm going from here, but I promise it won't be boring."




Kuvat otettu valokuvauskurssilla (Tampereen työväenopiston jatkokurssi kevät 2016)

    

7. tammikuuta 2016

Sisäinen almanakka

Tuntuu, että olisin ollut lomalla, vaikka en olekaan. Työtön ja lomalla eivät mahdu samaan lauseeseen eikä samaan ihmiseen. Pitäisi kai sanoa, että olen onnistunut työntämään työnhakustressini ja kaikki siihen liittyvät taloudelliset ongelmat ja alemmuuskompleksit joulun ajaksi kaapin pimeinpään nurkkaan. Tai no... Paremminkin olin. Sisäinen almanakka ja ahdistuksenpoikanen ovat yhdessä alkaneet muistutella, että arki lähestyy. "Voisit käydä Mol.fi -sivustolla. Mites se LinkedIn -profiilin laita on? Entäs ne avoimet hakemukset? Teitkö yhtään lomasi aikana?" Viimeksi nämä riiviöt keksivät aloittaa tämän ristikuulustelun klo. 01.25. "En tehnyt! Menkää muualle siitä!" huusin ja vedin peittoa korville, mutta piikittely jatkui; "Susta ei kato tolla menolla oo kohta mihinkään! Taitosi ruostuvat. Ei oo koskaan rahaa tehdä mitään, kuten matkustella tai käydä ulkona syömässä. Mites ne opintolainat? Kummipojan rippilahja? Kaikki harrastukset? Ne maksaa, kuule."
Sitkeät ja ilkikuriset tyypit! Kehtaavat sitten öisinkin herätellä Prinsessaa ja Ruususen unta. Välillä menevät myös henkilökohtaisuuksiin. Tällä kertaa he hiljenivät vasta klo 03.30 jälkeen.






"Lomallani" olen lukenut. Tutustuin Dorian Greyhin, johon törmäsin viimeksi Sara Hildenillä, vielä hetken avoinna olevassa Huulipunaa ja kyyneleitä -näyttelyssä. Luulin hänen olevan nainen, mutta hän onkin mies.

Dorian Greyn muotokuva on Oscar Wilden 1891 kirjoittama klassikkoteos, jossa nimensä mukaisesti kauniin Dorianin muotokuva alkaa vanheta, toisin kuin Dorian itse. Kirja oli välillä hieman rönsyilevä ja raskaslukuinen, mutta silti se asettuu vielä nykypäiväänkin. Ihmettelen, miten joku voi 1800-luvulla kirjoittaa kirjan, jota luetaan vielä 2016? Lukeeko joku blogiani vuonna 2140? Mitä jos tekstini jäävätkin elämään yhtä väkevästi kuin Oscar Wilden sitaatit? Itse tuskin blogiani enää silloin kirjoitan. Paitsi jos teen historiaa maailman vanhimpana bloggarina. Heh!  

Luin myös Anja Kaurasen (nyk. Snellman) Syysprinssin. Olen lukenut sen jo aikaisemminkin, julkaisuvuoden 1996 tietämillä. Asuin tuohon aikaan Madridissa ja ystäväni lainasi kirjan minulle. En silloin päässyt tarinaan oikein sisään ja se jäi jollakin tavalla ontoksi. Tarina sijoittuu osittain 80-luvun alkuun, aikaan, jolloin punk-ilmiö syntyi. Kaunis, surullinen, sydäntäraastava, once in a lifetime -rakkaustarina kuvaa myös ajan henkeä; kulttuuri- ja yliopistoelämää, jossa perustetaan lehtiä ja luodaan uutta kieltä, holtitonta taiteilijaelämää, pogoilevia irokeesipäitä, nahkahousuisen tytön kasvua kirjailijaksi. Lemmenpesänä on kellarikäppä Eirassa.    

Lukukokemus oli nautinnollisempi kuin ensimmäisellä kerralla. Koin jossain vaiheessa itsekin once-in-a-lifetime -rakkaustarinan ja katson historiaa ja eri aikakausien ilmiöitä, myös omiani, eri tavalla kuin 20 vuotta sitten. Hetki kahvilassa, jossain päin Madridia joskus 1996, kun palautin Syysprinssin ystävälleni, oli pölyttynyt muisto omassa sisäisessä, vanhassa almanakassani. Oli mukavaa löytää se uudelleen. Madridin ystävälleni lähetän lämpimän halauksen ja tulen pian käymään -lupauksen. 

Syysprinssi perustuu tositapahtumiin ja hän oli oikeasti vuonna 2001 itsemurhan tehnyt kirjailija Harri Sirola. Kirjasta on tekeillä elokuva. Huomaan Metsossa tarkistavani kaunokirjallisuuden ja novellien S -hyllyn. Jospa ennen ensi-iltaa sivistäisin itseäni "Syysprinssin" omalla tuotannolla. Ainakin Syysprinssin kalaretki, joka on Sirolan oma vastine Kaurasen teokselle sekä Abiturientti, kirjailijan esikoisteos, kiinnostavat.




"Lomallani" tein tapani mukaan aarrekartan, kuten olen tehnyt jo vuosikausia. Tänä vuonna olimme ystäväni kanssa ajoissa ja tapasimme jo muutama päivä ennen aattoa, että varmasti saadaan kartta valmiiksi ajatuksella ja pieteetillä. Karttani on rauhallisempi kuin vuosi sitten; luvassa on taas akrobaattisia asentoja äärimmäisyyksiin asti. Myös tähtihetkiä, sellaisia, joille voi kilistellä. Tai ehkä se on enne, että keksin niitä liikaa ja alkoholisoidun. Taustalla paistaa rauhallinen ja tasapaksu, mutta leppoisa ja lempeä arkielämä, jota kai pohjimmiltani toivon. Ja tietenkin 100 asiaa käsittävä lista, mitä tulen tekemään ja oppimaan. 





Ilmottauduin valokuvauskurssille, itseasiassa kahdelle. Jätin syksyllä ilmottautumatta, koska kuvittelin saavani töitä ja pelkäsin, että aikataulut menevät ristiin. Nyt kun olen tehnyt virallisen ilmottautumisen vanhanaikaisesti puhelimitse, saan varmasti töitä ja aikataulut menevät ristiin. Empähän sitten seiso tumput suorina. Ja peukku suomalaiselle työväenopistolle! Mikä loputon itsensä kehittämisen mahdollisuus!





Sisäisestä kalenterista huolimatta huomasin juuri, etten vieläkään omista oikeaa, paperista arkeni aikatauluttajaa vuodelle 2016. Sellaista kirjamallista, joka kulkee mukana, johon perinteisesti kirjoitetaan käsin. Puhelimesta kyllä löytyisi, mutta en ole opetellut käyttämään sitä. Se jättää jotenkin kylmäksi. Sivujen kääntämisessä on aina oma hohtonsa. Ja siinä käsinkirjoitetussa oman elämän käsikirjoituksessa.


Kuvat tammikuulta 2015. Nyt on vielä kylmempi, -28°C.


3. tammikuuta 2016

Summa summarum 2015

Sinne se jäi. Vuosi 2015. Kovasti haluaisin löytää sille yhden osuvan adjektiivin tai määritelmän, mutta en keksi. Melko tasapaksu, ilman suurempia ihmeitä, kaaoksia, skandaaleja, silti opettavainen.




Alkuvuodesta en muista mitään erityistä. Kevään kynnyksellä siskoni muutti pois Suomesta. Keväällä ja alkukesästä juhlin useampaan otteeseen. Saavutin aikuisen naisen iän ja äitini saavutti vielä aikuisemman naisen iän. Aihetta siis oli.

Keväällä jäin työttömäksi. Tietenkin kuvittelin, että se kestää maksimissaan syksyyn. Toisin kävi. En ole asian kanssa yksin ja eilen löysin loistavan tekstin, johon samaistun täysin. Lue tästä. 





Heinäkuussa ajauduin umpikujaan. Osittain siksi, ettei töitä löytynyt. En ole vieläkään päässyt ulos sieltä, mutta sain kumotuksi yhden laudan niin, että sinne pääsee valoa. Olen muutaman ystävän avustuksella tehnyt paikasta sen verran kotoisan, että se ei ahdista. Tunnen lautojen lahoavan, hitaasti, yksi kerrallaan. 

Uuden vuoden aarrekarttani aavisti akrobaattisia asentoja ja niitä todellakin sain. Soturi, Alaspäin katsova koira, Paratiisilintu. Nämä kaikki ovat joogasta, joka täälläkin usein vilahtaa. 

Vielä akrobaattisempia asentoja on antanut capoeira; Ginga, Negativa, Au, Meia lua de frente, Bênção, Armada, Queixada, Meia lua de compasso, Cabeçada, Cocorinha, Esquiva lateral... 
En ole täällä kertonut capoeira -harrastuksestani. Laji on vaativa ja olen oppinut suurinpiirtein alkeet, mutta vielä puuttuu jotakin, että määrittelisin itseni capoeiristaksi. Saattaa olla, että avaudun aiheesta enemmän jossain vaiheessa vuonna 2016.







Tein asioita elämäni ensimmäistä kertaa:

- Saunoin Rajaportilla. Saunoin muutenkin enemmän kuin vuosiin.
  
- Osallistuin Capoeira-workshoppiin.

- Opin seisomaan päälläni.

- Soitin birinbaota.

- Ilmajoogasin.

- Meditoin.

- Keräsin korvasieniä.

- Tein retken kauniiseen Kustaviin.

- Treenasin Nääshallilla ja Ratinassa.

- Vierailin näkijällä.

- Luokkakokous. Sellaiseenkin osallistuin. 

- Olin mukana blogikirppis -tapahtumassa ja tapasin joukon muita bloggareita.

- Voitin. Kellon, pääsylipun, pieniä summia Eurojackpotissa. Niin paljon kuitenkin, etten voi enää ikinä selitellä: "Mä en koskaan voita mitään..." 

- Deittasin Jussi-nimistä miestä. Ensimmäistä kertaa elämässä -asioista henkilökohtaisin, mutta ansaitsee tulla mainituksi.

- Istuin pitkästä aikaa pyörän tarakalla, Pispalan harjulta alas Näsilinnankadulle. Muuten ok, mutta takalistoni mielestä tälläinen toiminta ei ole aikuisille naisille.   

- Menin monessa asiassa mukavuusalueeni ulkopuolelle. Onneksi! totesin lähes yhtä monta kertaa.












Kerroin hartaista hartaimman toiveeni Universumille ja kauniille miehelle. Kumpikaan ei toteuttanut niitä. Kieriskelin katkeruudessa, lopulta annoin anteeksi. Ymmärsin paremmin kaunista miestä kuin Universumia. Se, että ymmärsin itseäni, vaati unettomia öitä, sinisiä silmukoita, pitkää piinallista pohdintaa, mutta lopulta löysin kaikelle jonkinlaisen selityksen.








Kadotin uskoni, en itsekään oikein tiedä mihin. Jumalaan, Universumiin, Johonkin Suurempaan. Samalla havahduin siihen, että elämä on täynnä pieniä Ihmeitä, joita tapahtuu lähes joka päivä. Olen antanut tilaa Sattumalle ja huomannut, miten yksi odottamaton asia juuri sillä hetkellä kun vähiten sitä odotan, johtaa toiseen.  
Toisaalta on ollut myös asioita, jotka tapahtuakseen ovat vaatineet omaa painavaa päätöstäni, vahvaa tahtoa, että alkaa tapahtua tai että jokin asia muuttuu. 
Hankalalta tuntuu löytää se kultainen keskitie, ettei yrittäisi liikaa. Että antaa asioiden tapahtua. Ja taas toisinpäin.











Vartuin. Viisastuin. Olen huomannut itsessäni selvän eron siinä, millainen olin alkuvuodesta ja millainen olen nyt. Alkuvuodesta en kyennyt uskomaan unelmiini ja halusin haudata ne elävältä. Siitä katkeroituneena kirosin unelmansa toteuttaneet mielessäni alimpaan helvettiin. Loppuvuodesta peruin hautajaiset, kiskoin unelmani arkusta ja puhalsin siihen hengen. Häpesin katkeroitunutta minääni ja huokasin helpotuksesta, että en ole hyytänyt vihaani kenenkään niskaan. Miten pääsikin unohtumaan, että jokaisella on risti kannettavanaan.   



Luulen, että kulunut vuosi kasvatti minusta vähän paremman ihmisen, kuitenkin. Ainakin se teki minusta vähän paremman bloggarin, niin tekstintuottajana kuin valokuvaajanakin. Toivon voivani kirjoittaa nämä kaksi lausetta myös vuoden kuluttua.

Näillä siis mennään.




Lukijoilleni toivotan 
valoisaa ja rakkaudentäytteistä
 vuotta 2016!




Myöhemmin samana iltana satuin vilkaisemaan, missä mennään makro-tex-haasteissa. Sielläkin kyseltiin muistoja vuodelta 2015, joten päätin linkittää tämän myös sinne, koska kaikki kuvat ovat hetkiä kyseiseltä vuodelta. 

Muiden muistoihin pääset tästä.